Menoksi taas

Viime tipan juttuja vielä väännän, mutta onneksi alkaa olla hommat tehty. Taidan muutaman tunnin ehtiä nukkuakin, tai sitten en. Nukunpa sitten reissussa. En yhtään tiedä missä itse asiassa olen Englannissa, työreissu kuitenkin, Biz & Angels, Glastonbury, DCS-juttuja. Menen,minne viedään.

Valtavan ihana DCS Perusteet-viikonloppu loppui tänään. Aivan mahtava seremonia tehtiin metsässä, paikassa, missä niitä on muitakin pidetty. Tällä kertaa vain entiset lemurialaiset käyttivät voimiaan isoon palvelutehtävään. Se oli kyllä jotain tosi huikeaa. Hienoa, kun saan tutustua tällaisiin ihmisiin, ja vielä jatkaa heidän kanssaan yhteistyötä.

En ehdi posteja laitella kaikille, kelle pitäisi, joten terveiset tulee tässä: Kiitos toivotuksista. Ostoslista on mukana. Lemuria on 9-10.6 tai sitten ei. Möttiäisen kuva tulee vasta kun tulen takaisin Suomeen.

Paluu Suomeen 8.5. Kone on mukana, joten posteja luen ja vastailen parhaani mukaan, puhelin on äänettömällä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Muita juttuja

Uskaltaisinko olla onnellinen

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa