Rakas kuka lienee

Facebookin lukijat tietävät, että pääsiäiskävelyllä vastaan tuli pupupariskunta, sorsapariskunta ja ihmispariskunta. Josta tietysti aattelin, että kun kolmesti jotain näytetään, ehkä joku yrittää kertoa jotain. Saamme nähdä. Sattuuhan sitä ihmeitä. Pääsenhän taas maanantaina bussiin istumaan melkein yli neljäksi tunniksi ja lentokoneeseenkin joksikin aikaa. Ja sanottiinhan yhdessä kanavoinnissakin, että avaruusauttajien laskeutuminen on alkanut… Mistä sitä siis koskaan tietää…

Olen myös viime aikoina nähnyt paljon unia Gordon Ramsaystä. Hän on minun mittarillani melkein yhtä hyvä kuin Jack O’Neill, joka on parasta, mitä planeetalta löytyy – josta tuli mieleen, että miksen näe hänestä unta? Gordonin kanssa on kovasti vietetty unissa aikaa, ihan säädyllisesti seurustellen, mutta kummiskin. Se on aina hienoa. Mietin vain sitä, että ketähän hän on minun unissani edustamassa. Monesti meidän oppaat ottavat jonkun sellaisen hahmon, jonka voimme hyväksyä, kun he tulevat uniin näyttäytymään. Mistä tietysti johtuu se, että monet kertovat minun käyneen unissaan. Ehkä minun hahmoni on omille kurssilaisille nopea tapa näyttää, että kyseessä on koulutus. Mutta ketä Gordon Ramsay edustaa minun unissani? Tai sitten teen hänen kanssaan töitä toisella puolella, sattuuhan sitä. Hommissahan me kaikki ollaan yöt pitkät.Tai sitten rakas kuka lienee on tulossa... Opeksi, tai mistä sitä tietää miksi.

Käänteinen astrologia
Olen mielenkiinnolla lueskellut astrologisia ennusteista tälle ja myös viime viikolle, ja odotellut luvattuja tuntemuksia, mutta taitaa mennä taas toisinpäin. Olenkin tullut siihen tulokseen, että voisin itse asiassa katsoa joskus viikko- tai kuukausihoroskooppia, ja vääntää sen suoraan päinvastaiseksi. Pelittää paremmin.

Nyt pitäisi kai olla hurjaa energiaa liikkeellä, ja rytinä kuulua universumiin asti. Luultavasti niin on jossain, mutta ainakin minun elämässäni, ja mitä olen kuunnellut kurssilaisia ja tuttuja, tapahtuu enempi ihan hienoja asioita. Tänään varsinkin on ollut ihan älyttömän hassu päivä, kun kaikenlaista tarjotaan pyytämättä. Vietin pari väsyttävää tuntia etsiskelemällä niitä kamoja, mitä välttämättä tarvitsen maanantaina mukaan, kun lähden muille maille. Joka paikassa, mistä ostin jotain, tarjottiin alennusta (pyytämättä!) tai kassakone näytti alempaa hintaa kuin hintalapussa tms. Hienoa, kiitos. Kyllä minulle tällainen energialataus sopii.

Muutenkin ällistyttäviä asioita tapahtuu. Annen kysymykseen mistä se seuraava rahaosoitus tulee, tuli siihenkin vastaus. Myönteisten yllätysten vastaanottaminen on kyllä hiukan vaikeaa. Vaikka kuinka tietää, että anna tulla, ota vastaan ja kiitä, pieni mieli mutkuttaa ja ihmettelee onko tää tottakaan. Hassua miten syvällä se epäluulo on. Asia, joka tulee helposti ja ilolla ja ilman tavoittelua, on jotenkin epäilyttävä. Mutta aion kyllä oppia, eli kiitos, kaikki heti mulle nyt, enkä pistä yhtään hanttiin.

Juuri yhden ihmisen kanssa mietittiin sitä, että tätäkö se korkeampi energia tarkoittaa. Viisaammat ovat sanoneet, että korkeammissa energioissa asiat alkavat sujua helpommin ja elämme jatkuvassa runsaudessa ja ilossa. Teoriassa hieno juttu… Mutku on asia, josta voi oppia myös pois. Olen ihan varma, vaikka itse en ole vielä niin pitkällä. Mutta opetanhan muutenkin asioita, jotka eivät ihan puhtaasti kaikki suju vielä itseltäkään, joten ehkä tuotakin pitää alkaa kursseilla kerrata. Siinäpä tuota oppii itsekin.

Kommentit

Muita juttuja

Uskaltaisinko olla onnellinen

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa