Seitsemästoista

Nimittäin oma elämä. Vähän on tässä helteessä tuntunut, että ikinä enää ei jaksa tehdä mitään ja olen täydellisen epäonnistunut, kun en ole saanut taaskaan, ikinä koskaan aikaiseksi sitä kaikkea, mitä heinäkuulle kuormitin. Onneksi tapahtui pari asiaa. Niin, ja siis sattumiahan ei ole, joten ilmeisesti oma enkeli kyllästyi valitukseen ja pisti tarkistamaan pari asiaa netistä. Sen jälkeen alkoi elämä voittaa.

Kun kaivelee tarpeeksi pitkän matkan sääennustuksia löytää lopulta 16 asteen lämpötiloja. Elokuun puolivälin jälkeen muistaakseni. Ne nyt kerkiävät muuttua moneen kertaan, tai sitten ei, ennustivathan ulkomaiset tämän kesäsäänkin oikein toisin kuin suomalaiset säälaitokset. Kesä on hienoa aikaa, nautin väreistä ja auringosta ja vedestä, mutta kun tulienergia menee ylenpalttiseksi, ei jaksa tehdä mitään töitä, ja sitten ahistaa. Veden kanssa läträäminen auttaa puoli tuntia, ja sitten aivot tahmaantuu taas. Kun muutenkin kasasin heinäkuulle kaiken sen, mitä en ennättänyt tehdä talv…

Teoriassa on tietysti selvää, että jokaisen pitää tehdä niin kuin kokee oikeaksi. Useimmiten sen myös käytännössä ymmärtää, eikä toisten omasta mielestäni väärät valinnat kovin paljon heilauta. Mutta kun läheinen ihminen tekee jotain, mikä ei ole hänelle luonteenomaista eikä missään tapauksessa millään mittapuulla voi olla oikein tässä uudessa energiassa, onkin hankalampaa katsoa vierestä. Ei auta, puuttua ei voi. Tiedän. Silti ottaa lujille.

En millään jaksa uskoa, että pelkoon perustuvat ratkaisut elämässä ovat oikeita. Helpoimpia, tietysti aina joskus, ainakin siinä hetkessä. Ehkä lähipiiri on jo melkoisen valaistunutta, koska useimmat ainakin pyrkivät katsomaan asioitaan ja päätöksiään korkeammasta energiasta ja valitsemaan sen, mikä tuo iloa ja innostusta. Siksi läheisen täyskäännös tuntuukin niin oudolta. Ymmärrän hänen perustelunsa, tavallaan. Näen silti selkeästi, että ne perustuvat pelkoon. Näen senkin, että hänen elämässään on nyt menossa niin paljon huolta ja stressiä ja mu…

En oikein aina tajua kaikkia sanontoja. Sananlaskut ja sanonnat ovat juuri sitä mitä ovat siksi, että ovat osoittautuneet todeksi niin usein. Ehkä… Jostain syystä tuo otsikon aihe on pyörinyt mielessä viime aikoina. Kaveri kysyi kerran, kun vaahtosin kinasta kullanmurun kanssa, että olisitko mieluummin oikeassa kuin onnellinen. Oikeassa, minä tietysti vastasin. Josta seurasi hämmästelyä.

Olen tuota ajatellut sattuneesta syystä viime aikoina ja vastaisin edelleen samalla tavalla.
Miksi ihmeessä pitäisi luopua omasta oikeasta näkökulmastaan ollakseen onnellinen? Ihan itsestään selvää on, että voin elää sovussa (ja onnellisena) sen asian kanssa, että minun oikea tietoni ja toisen oikea tieto eivät ole sama, eivätkä koskaan luultavasti kohtaa. Meillä on monta asiaa, mitkä selvitään sitten elämien välissä, kun sopua ei tässä elämässä synny. Eikä minusta tarvitsekaan, haluan olla sitä mieltä kuin olen mutta suon sen myös toisille. Jokainen menköön omaa tietään, ja minä menen omaani. Joten v…

Tulihevonen on pitänyt vauhtia tänä vuonna. Hevosen vuosi tuo konkretiaa, ja tekemistä on piisannut ihan eri tahtiin kuin syntyjä syviä pyörittelevän käärmeen vuonna. Juuri tänään päättyvä hevosen kuukausi pisti vielä lisää kaasua, joten monelle ovat viime ajat olleet melkoista pyöritystä. Länsimaiset astrologit ovat kertoneet planeetoista, jotka ovat hienoissa asemissa, ja tulevat ja ilmeisesti enempi menevät, ja totta kai vaikuttavat meihin kaikkiin. On ollut, mutta taitaa olla monelta ohi. Kiitos ja ylistys.

Miten ikinä energioita selittääkään, olemme koko kevään ja alkukesän olleet melkoisessa puristuksessa. Nyt, kun planeetalle tulevat valomäärät ovat huikeita, niiden lataus nostaa totta kai esiin ne vihoviimeiset mustat pisteet, joita on yrittänyt tietoisesti olla näkemättä. Sanon tietoisesti, sillä ihan varmasti me kaikki tiedämme ne elämänalueet ja/tai ihmissuhteet, mitkä eivät ole korkeimmalla mahdollisella tolalla. Nyt vielä sitten monella ahdistus ja hankaluudet ja epämuk…

Ihan kuin olisi jonkun ison urakan saanut valmiiksi, tai kiivennyt vuoren huipulle, tms. Vuoden alusta asti on ollut oman tiiviin työtahdin lisäksi Diana Cooper Foundationin juttuja, joita tietysti ilomielin teen, koska koulu ja ennen kaikkea se, mikä sen merkitys on, on tärkeää minulle. Nyt sitten on joku vedenjakaja saavutettu. Päätin (noin miljoonannen kerran), että tästä eteenpäin ainakin välillä on viikonloppu vapaana, ja muutenkin aikatauluun jää niitä VOK-kohtia (varattu omaan käyttöön). Pakko, muuten ahdistus ja yläkerran muistutukset omista tekemättömistä töistä tulevat liian isoiksi.

Ja tietysti, kun jotain on ajatellut elämässään muuttaa, tulee tarkistuksia koko ajan. Joko ne on oikeasti tarkistuksia, oletko ymmärtänyt homman, tai sitten jostain muusta syystä vedän nyt näitä puoleeni, mutta ihan koko ajan tulee kiihtyvällä tahdilla hoito-, kanavointi- ja kurssipyyntöjä. Hienoa, vallan loistavaa, sitähän minä teen. Mutta kun vapaat ajat menevät tällä hetkellä kuukauden pääh…