Sivustakatselua

Teoriassa on tietysti selvää, että jokaisen pitää tehdä niin kuin kokee oikeaksi. Useimmiten sen myös käytännössä ymmärtää, eikä toisten omasta mielestäni väärät valinnat kovin paljon heilauta. Mutta kun läheinen ihminen tekee jotain, mikä ei ole hänelle luonteenomaista eikä missään tapauksessa millään mittapuulla voi olla oikein tässä uudessa energiassa, onkin hankalampaa katsoa vierestä. Ei auta, puuttua ei voi. Tiedän. Silti ottaa lujille.

En millään jaksa uskoa, että pelkoon perustuvat ratkaisut elämässä ovat oikeita. Helpoimpia, tietysti aina joskus, ainakin siinä hetkessä. Ehkä lähipiiri on jo melkoisen valaistunutta, koska useimmat ainakin pyrkivät katsomaan asioitaan ja päätöksiään korkeammasta energiasta ja valitsemaan sen, mikä tuo iloa ja innostusta. Siksi läheisen täyskäännös tuntuukin niin oudolta. Ymmärrän hänen perustelunsa, tavallaan. Näen silti selkeästi, että ne perustuvat pelkoon. Näen senkin, että hänen elämässään on nyt menossa niin paljon huolta ja stressiä ja muutosta, että hän ei todellakaan ole parhaassa mahdollisessa kunnossa tekemään isoja päätöksiä elämässään. Hän tekee niitä silti, toisen painostuksesta.

Olen todella kiitollinen siitä, että voin tehdä jotain asialle, lähettää enkeleitä ja yksisarvisia ja kullanhopeista violettiliekkiä ja ponottaa. Oma ahdistus helpottaa, kun voi jotenkin auttaa. On paljon helpompi saada itse halolla päähän –opetuksia kuin katsoa, kun toinen niitä saa. Enkelit vierellesi, ystäväni.

Kommentit

Muita juttuja

Aikaa on kiireeseen

Hetken aikaa olin onnellinen

Tähdet, tähdet, ja pari kristallikammiota