Ei kannettu vesi kaivossa pysy eli kenen vartija olen

Kuinkahan monta vuotta yläkerta on vääntänyt rautalankaa, että ketään ei voi valaista väkisin, jokaisella on oma tie jne. Nyt muutama vuosi on väännetty sitä, että liialla auttamisella vain estät muita löytämästä omaa voimaansa ja estät itsesi ja niiden muiden korkeampaa tietä. Käytännössä se vain edelleen tuppaa joskus lipsumaan.

Olen yhä enemmän havahtunut siihen, että ei mene perille. Jos autan samassa asiassa vuoden sisään neljättä kertaa, tai kuukauden sisään kolmatta kertaa, voisko olla jo ajateltavissa, että ei todella mene perille? Asioiden oivaltaminen voi tapahtua niin, että joku kertoo asiasta tai vastaa kysymykseen, mutta silloin on sekä sanojen että ajoituksen ja oman oivaltamisen osuttava kohdilleen. Ja läheskään aina ei osu. Ihminen on innoissaan ja hihkuu, että joo, noin juuri, ja sitten ei käytännössä kuitenkaan tee mitään sinne viittaavaa. Eli mitä tapahtui?

Olen pohtinut oisko kyse siitä, että ihminen ei vain halua ottaa vastuuta omasta elämästään. Voin kysellä enkeleistä vaikka Dianalta, mutta jos se on vain pintaa, enkä todella halua alkaa tehdä siipiveikkojen kanssa yhteistyötä yhtään enempää kuin tähän asti, unohdan koko jutun vähän ajan päästä, ja sitten kun näen Dianan uudestaan, kysyn samat tai samantapaiset asiat taas. Ja pahimmassa tapauksessa annan vastausten valua taas hukkaan. Tämä oli siis esimerkki, jos kyselen Dianalta jotain, taatusti kyllä muistan vastauksen:).

En vain vieläkään tiedä miten sen nätisti sanot ihmisille, että mieti kuule ite. Missä menee raja, jolloin oma auttaminen estää toisen omaa oivaltamista ja eteenpäin menoa? Kun tietäis… Toisten kohdalla se tulee selvästi, enkelit antavat ymmärtää hyvin selkeästi joidenkin ihmisten kohdalla, että raja on tässä, älä sekaannu. Mutta sitten nämä muut… Vaikeaa on olla auttamattakin, kun näkee selvästi, että toinen hosuu ja häseltää niin, että tekee itselleen ja ehkä muillekin hallaa, tai ei löydä tietä hetteiköstä pois. Ja sitten autan, kolmatta, neljättä tai viidettä kertaa. Ei hyvä…

Tiedän, totta kai, että voin kertoa asioista tai hoitaa tai kanavoida tai mitä tahansa, ja ihminen itse sitten käyttää energian niin kuin haluaa. Mutta kun sama ihminen on taas hetken päästä kysymässä samaa asiaa, eikä ole sisäistänyt yhtään mitään aiemmasta sessiosta, en todella tiedä mikä olisi parasta. Akuutti avuntarve on vaikea tyrmätä suoralta kädeltä. Luultavasti silti pitäisi yrittää, että kaikki pääsisimme eteenpäin omalla henkisellä tiellä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tai muissakin asioissa. Kaveri kertoi asiakkaastaan, joka halusi itse päivitettävät nettisivut, eikä sitten muka osaa päivittää niitä itse, vaan soittaa joka kerran.  En osaa tarkoittaa suomeksi en halua opetella. Mikä on ihan ok, mutta asian tiedostaminen helpottaa kaikkien elämää.

Lentoon lähdössä Keiteleelle
Hassua, miten yksi pieni asia saa maailman vinksahtamaan toiselle tolalle. Kaiken pohdinnan ja pähkäilyn ja huonon omatunnon, kun ei kerta kaikkiaan ehdi, kun vuorokaudessa on niin vähän tunteja, kaiken sen jälkeen tieto, että pääsee linja-autolla Keiteleelle ja takaisin, saa kaikki tuntumaan ihan mukavilta ja saavutettavissa olevilta hommilta. Olo on kuin olis lähdössä lentoon, tai vähintään kahden viikon lomalle. Toimiskohan tää muillakin stressaantuneilla? Istutetaan linja-autoon matkalle keskelle ei mitään (sori, Keitele…) ja kas kummaa, pilvet hälvenevät ja elämä on mallillaan. Ah, tätä onnea.

Muitakin ilon ja innostuksen aiheita toki on. Löydin vihdoin soittoäänen puhelimeen. Iso asia, on oikeesti:). Pitkään pähkäilin ottaisko lohikäärmeisiin liittyvän vai yksisarvisiin liittyvän vai nykyloilotuksia vai Vivaldia. Yksisarviset voitti, Gloria in Excelsis Deo. Sitä ne soittaa mun päässä, kun pitäis kiinnittää huomiota heidän läsnäoloonsa . Toinen on se hassu englantilainen/irlantilainen/mikä lienee Unicorn song, varsinkin se kertosäe Don't you forget my unicorns. On tuo valinta joskus mutkallista. Eikä yhtään kannata sanoa, että voihan sen vaihtaa. Ihan oikeesti, kuka muka vaihtaa puhelimen soittoääntä? No, lapsukaiset tietysti, ja he, kellä on aikaa, mutta useimmat varmaan pistää siihen yhden ja se sitten soi... ja soi.... ja soi.

Kommentit

Muita juttuja

Uskaltaisinko olla onnellinen

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa