Oivalluksia ja ei-oivalluksia

On oikeastaan aika ihmeellistä, miten eri merkityksiä käsitteillä ja sanoilla on. En ole ikinä tajunnut anteeksiantamista. Sitähän hoetaan joka paikassa henkisellä tiellä ja ymmärrän kyllä mistä on kyse, ja miksi se on tärkeää. Itsellä se jumi on siinä kohdassa, missä sanotaan, että annat anteeksi ihmiselle, mutta et hyväksy tekoa. No höh. Kun ei tajua, ei tajua. Jos annan anteeksi ihmiselle, joka on vaikkapa kohdellut minua ei-toivottavasti, sehän tarkoittaa, että minua saa kohdella niin. Eikä kannata kommentoida tähän, sitä on yrittäneet lukuisat ihmiset vääntää rautalangasta, eikä mene perille:).

Luulenkin, että kyse on oikeasti siitä, miten ymmärrämme sanat.  Ymmärrän asioita niin, että tietyssä tilanteessa on tapahtunut juuri se, mitä siinä on pitänytkin tapahtua, ja ihminen on tehnyt/sanonut sen, mitä pitääkin, jotta… jotakin. Eli mitä anteeksiantamista siinä on? Tätä ei nyt tarvitse ymmärtää niin, että hyväksyn kaiken tai että kannan kaunaa kaikkia kohtaan, en suinkaan. Sanat ja konstit vaan on toiset. Onneksi nyt joku viisas kanavoinneissa sanoi, että anteeksianto on energiaa. Vihdoinkin joku osaa selittää asian ymmärrettävästi! Nyt vain lähettelemään energiaa sinne ja tänne ja vielä tuonne toiselle puolelle.

Toinen asia, minkä kanssa takkusin vuosia, on maadoittuminen. En kerta kaikkiaan voinut ymmärtää asiaa, enkä halunnut tehdä sitä. Kunnes sitten jonain kauniina päivänä yksi ihminen puolihuolimattomasti sivuhuomautuksena sanoi, että jos emme ole maadoittuneita, emme voi tuoda omaa energiaa tälle planeetalle. No miksei kukaan sanonut sitä jo heti? Kaikki vaan jauhoivat siitä, että pitää olla maadoittunut, että energiat pysyvät tasapainossa. Mikä syy se on? Ainakaan minulle, silloin. Kun vielä ymmärsin oman alitajuisen pelon siitä, että jos maadoitun, en pääse ikinä kotiin, alkoi heti helpottaa. Ja kun vielä ymmärsin sen, että maadoittuminen tuo meille automaattisen suojan ja auttaa ottamaan käyttöön tämän elämän potentiaalin, oltiinkin jo ihan eri tilanteessa.

Tässä se probleema asioiden kanssa monesti onkin. Selitämme tärkeää asiaa niillä sanoilla ja käsitteillä, joilla itse sen ymmärrämme, eivätkä ne merkitse toiselle samaa. Kuten maailma on peili –sanonta. Minulle se on päivänselvää, ja auttaa monessa asiassa ymmärtämään miksi ja mitä tapahtui. Atlantiksen papitar taas ei voi tajuta asiaa, koska joissain tapauksissa se ei hänestä pidä paikkaansa. Minusta taas pitää joka tapauksessa, peilaus pitää vain tajuta. Eli oma selitys ei mene perille, kuten ei hänen anteeksiantoselityksensä minulle.

Yhden oivalluksen sain taas kullanmurun kautta. Pohdin sitä, miksi maailmankaikkeus heitti hänet taas kerran minun tielleni, ja päädyin hienoon selitykseen energiapäivityksestä. Kunnes sitten mietin seuraavia treffejä ja asioita, joista piti puhua. Tajusin, että minua edelleen ottaa päähän se, miten hän tekee oikeita asioista vääristä syistä. Se on raivostuttavaa, eli löytyipä sisäinen nipottaja tuostakin kohtaa. Eli nyt en pääse yrittämään väkisin valaisemista, kun ei ole mitään valaistavaa. Mitä väliä syistä, ne ovat vain pintaa ja mitä lyödään vetoa, vielä sanottu kärjistetysti minua ärsyttämään. Voi kiitos ihana kullanmuru tästäkin valaistumiskokemuksesta, mutta oliko meidän ihan pakko suunnitella tällainen kiemurainen toistemme opetussysteemi? Voitaisko seuraavassa elämässä tehdä vähän helpommin?

Niin, ja kun tässä tuota aikaa on niin ylenpalttisesti käytössä, aloin vapaaehtoishommiin Diana Cooperin Orb-tiimissä. Vähän jänskätti miten se tulkinta lähtee käyntiin, mutta kyllä ne orbit kertoo, kun kysyy. Valtavan hienoja kuvia onkin jo nähty. Pitänee alkaa kaivella omia ja katsoa niitäkin tulkitsijan silmin.

Kommentit

Muita juttuja

Aikaa on kiireeseen

Hetken aikaa olin onnellinen

Tähdet, tähdet, ja pari kristallikammiota