Mind the gap


Matkailu avartaa, ja läheisen/läheisten kanssa matkailu avartaa näkemystä kanssaihmisistä.  Olenkin taas kerran huolellisesti harkittuani tullut siihen tulokseen, että ihmiset ovat omituisia. No joo, ihan kivaa on olla läheisten kanssa reissussa, ja enimmäkseen on hauskaa ja asiat sujuvat, mutta ne ääneen lausumattomat odotukset ovat kompastuskiviä.

Sitäkin mietin miten vaikea joidenkin ihmisten on sanoa mitä haluavat. Jos kaikki käy, mutta sitten ei kuitenkaan ole sitä, mitä pitäisi, voisko olla aihetta ilmaista edes hiljaa itsekseen mitä oikeastaan haluaa. Eikö tätä ole jo toitotettu ihan tarpeeksi:  luomme itse elämäämme jokaisella ajatuksella, sanalla, teolla ja odotuksella, ja jos emme selkeästi ilmaise mitä saisi tulla, saamme sekavia, ei tyydyttäviä, vanhoihin uskomuksiin perustuvia kokemuksia ja tapahtumia.

Hupaisia hetkiä on koettu Lontoossa. En tahdo millään jaksaa tätä ihmispaljoutta, energioiden sekavuutta ja ainaista meteliä. Hotelli on hyvä, kiitos siitä. Kulkeminen sujuu, ja ohjelmaa riittää. Vähän töksähtelee kun osa porukasta ei aina ymmärrä mitä tarkoitan jutuillani. No, ihan yleistä:). Mutta huomasin sen, että jos ei voi sanoa kappaleita loppuun, asiat voidaan ymmärtää väärin. Esimerkki: Metro tuli myöhässä. Minusta se oli loistavaa, sillä meidän ei tarvinnut odottaa yhtään, voimme kävellä suoraan metrovaunuun hidastamatta vauhtia ja olin erittäin kiitollinen enkeleille. Mutta toinen ihminen, jolle sanoin, että metro tuli myöhässä, käsitti sen arvosteluksi, sillä en sanonut sitä loppulitaniaa kiitollisuudesta ja enkeleistä, sillä tämä ihminen ei oikein ymmärrä minun hörhöilyäni. Hän sitten alkoi selittää miten kätevä Lontoon metro on, ja niin edelleen. Väärinkäsityksiä, jotka johtuvat siitä, ettei ole oma itsensä, pikku juttu nyt mutta joskus voi olla isompikin.

Olen matkaillut Lontoon kautta, vaihtanut kulkuneuvoja ja jatkanut matkaa muualle, kulkien myös keskustan kautta, mutta en ole aikaisemmin viettänyt aikaa täällä. Käynti on kyllä avannut silmiä englantilaisten omituisuuksille, tajuan paremmin mistä jotkut asiat johtuvat. Outoja ne ovat silti, mutta voin ymmärtää miksi niin on. Lontoo on planeetan maatähtichakra, josta on vastuussa arkkienkeli Sandalfon. Hän on myös musiikin arkkienkeli, joten ei ihme, että musiikki on täällä isossa roolissa. Sandalfon auttaa myös maadoittumisessa, mikä on elintärkeää tässä ihmis- ja energiapaljoudessa.

On ollut myös hauskaa huomata mistä kaikki scifi- ja seikkailuelokuvien tekijät ovat saaneet ideoita. Eihän tarvitse kuin mennä museoihin ja poimia kuvioita, otuksia, tarinoita jne, ja elokuvan jutut ovat kasassa.British Museum on mainio paikka, mutta vähän askarrutti egyptiläiset kamat. Ekakskin, oliko ihan pakko raahata kaikki Englantiin – vaikka sitä kai kaikki valloittajat ovat aina harrastaneet. Toisekseen, on se aikamoista. Ensin kuolet, ja sinut muumioidaan niin ettei sielusi pääse siirtymään valoon, sitten jotkut tyypit kaivaa sinut esiin ja vie näytille toiselle puolen maailmaa ja miljoonia ihmisiä vuodessa käy töllistelemässä maallisia jäännöksiäsi. Hmm. Mutta planeetalla on vain vapaaehtoisia, joten jotain vitsiä siinäkin täytyy olla. Pistetään sinne selviää-viimeistään-elämien-välissä-mappiin.

Kommentit

  1. Hei,

    Nyt on ihan pakko kysyä,kun en tunne asiaa tarkemmin, että miten muumiointi estää sielua pääsemästä valoon?

    VastaaPoista
  2. Ihan en tarkkaa tekniikkaa tiedä, mutta minusta näin on. Sen takia Egyptissä on jumittuneita sielujakin ihan riittävästi. Oisko jotain tekemistä sen kanssa, että keho ei häviä? En tiedä, oikeasti, mutta luin tämän joskus jostain ja minusta se tuntui oikealta. Mutta hei, mistä näistä ihan oikeesti tällä puolella kukaan tietää...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Muita juttuja

Aikaa on kiireeseen

Hetken aikaa olin onnellinen

Tähdet, tähdet, ja pari kristallikammiota