Ideoita ja uutta… ja uutta ja ideoita…


Kiva on ollut lukea kanavoituja viestejä ja ihmisten arveluja uudelle vuodelle. Kaikissa jutuissa on sama pohjavire, helpommin, korkeammalle, iloisemmin. Jo tuota on kaivattukin. On ollut melkoisen mielenkiintoista tämä muutos, ja olo on semmoinen, että emme ole nähneet mitään vielä…

Joku sulku on itsellä avattu, sillä nyt en taas meinaa pysyä pyörityksessä mukana, niin paljon tulee ideoita ja uusia kursseja ja hoitomuotoja ynnä muuta. Ihana hyppäys energioissa vaikutti minuun ja kuuleman mukaan moneen muuhunkin niin, että nyt ei kitistä, vaan eletään ja toimitaan. Ja siitä tietysti seuraa se, että olen yhä kärsimättömämpi myös muiden ihmisten tekosyiden suhteen. Tekosyyt ovat tietysti hyviä, ja niiden mukaan pitää elää, jos siltä tuntuu, mutta turha odottaa minulta kovin pitkälle menevää paapomista. Omatkin tekosyyt ovat näyttäneet viime aikoina oikean karvansa, eli aiemmin vuoren korkuiset esteet ovat paljastuneet tekosyiksi, joilla ei ole mitään valtaa minuun.  Katotaas nyt miten kauan tämä loistava olotila jatkuu, mutta ainakin nyt on näin:).

Enkeleitä etänä
Yksi uusista jutuista on etäkurssi enkeleistä. Netti on pullollansa kursseja ihmisille, jotka haluavat enkelihoitajiksi tai kanavoijiksi tai muuta, ja hienoa niin. Minulle nuo siipiveikot kertoivat, että nyt olisi tarvetta kurssille, jossa enkeliyhteyksiään voisivat vahvistaa he, ketkä haluavat tehdä sen ennen kaikkea itsensä vuoksi. Elämä enkelien kanssa –kurssi alkaa siis etäversiona 17.2. tai aiemmin, jos saan matskut kasaan (jota vähän epäilen). Tarkoitettu heille, jotka haluavat vahvistaa enkeliyhteyksiään alkaen omasta enkelistä ja omasta arkkienkelistä, ihan alusta siis. Kurssilla on asiaa, harjoituksia ja visualisaatioita enkeleistä, arkkienkeleistä, enkelien kanssa työskentelemisestä, kuten parantaminen ja neuvon pyytäminen, ja muuta. Ihan kaikkea ei ole vielä paljastettu minullekaan.  Nettisivuille tulee lisätiedot, kun suvaitsevat kertoa vähän tarkemmin tuolta yläkerrasta.

Testihenkilöitä, kiitos
Toinen uusi juttu on ydinuskomusten muuttaminen. Muutaman kerran tätä tein viime vuonna, lähinnä Biz & Angels –kurssilaisille, liittyen runsauteen. Palaute oli hyvä, ja nyt olisi kuulemma aika laajentaa käyttöä. Eli tarvitsen siis vapaaehtoisia koekaniineja. Muuten kauhea ilmaisu, ei mitään suloisia pupusia koe-eläimiksi… Joten tarvitsen siis vapaaehtoisia, jotka antavat minun pyytää rajoittavien uskomustensa poistoa mihin hyvänsä elämänalueeseen tai asiaan ne liittyvätkään. En mene itse sorkkimaan mitään, vaan homma toimii kunkin oman sielun ja omien enkeleiden ja mestareiden ja yksisarvisten luvalla ja auttamana. Siis, jos haluat olla koe… joku, laita sähköpostiviesti mistä aiheesta haluat rajoitusten poistuvan. Laitan sitten viestin milloin suunnilleen teen homman, ja toivon, että saan palautetta jonkun ajan päästä. Ilmoittautua voi 7.1.15 asti, ulla at seitsemastoista.com. Kiitos jo etukäteen.

Biz & Angels
Biz & Angels –kurssille on vihdoin päivät, jee. Helmi-maaliskuun vaihteessa 2 päivää ja toiset 2 maaliskuun lopussa. Nettiversio uudistuneella systeemillä alkaa myös, 17.2. Olen melkoisen innoissani myös näistä, sillä ohjelmassa on taas uutta ja entistä hauskempaa. Hienoa päästä aloittamaan. Asiat järjestyvät kun energia on oikea, kuten Diana jaksaa muistuttaa koko ajan. Niin, ja jos nyt joku lukija on niin uusi ettei tiedä mikä ihmeen Biz & Angels, se on kurssi, jonka avulla aletaan tehdä töitä ja pyörittää bisnestä enempi viidennen ulottuvuuden tavalla, enkelien, mestarien ja muiden valo-olentojen avulla, kaikkein korkeimmaksi parhaaksi.

Numerologia
Hesan numerologiakurssille mahtuu vielä muutama. Koska tässä samalla teen kirjaa numerologiasta, kurssilaiset saavat aikaansaadun aineiston tietysti käyttöönsä. On vain vähän hämmentynyt olo tämän asian joidenkin puolien kanssa. Vaikka kuinka tiedän, että numerot ovat värähtelyä, en tiedä mitä ajatella joistain ihmisten mielestä ihmeellisistä yhdistelmistä. Pitänee varata tarpeeksi aikaa käydä kaikki mielessä pyörivät kysymykset läpi Kuthumin ja ehkä vielä muidenkin kavereiden kanssa. Yhä vakuuttuneempi olen siitä, että korkeat energiat ovat yksinkertaisia, monimutkaisuus on alempaa versiota.

Muutenkin kaikenlaista uutta pyörii päässä niin paljon, että harkitsin jo uuden vekottimen hankkimista, sellaisen, joka tekee puheesta suoraan tekstitiedoston. Toisaalta kun ideat ovat enempi energiaa, niiden saaminen puheeksikin voi olla hankalaa, joten ehkä en ihan vielä. Ainahan voi pistää rahansa vaikka Kajaanissa käyntiin… Siitäkin on taas ollut puhetta:)

Kommentit

Muita juttuja

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu

Selvittiinpä siitäkin

Maatähden muutosta