Tiedän, mitä teit Atlantiksella

Kun uutisia edes joskus silmäilee (ja lähettää enkeleitä joka paikkaan), ei voi välttyä huomaamasta, että monet Atlantiksen ajan jutuista ovat tulossa takaisin. Hauskaa lukea tutkimuksista, joista useimmat keskittyvät asioihin, jotka kaikki muutenkin tietävät. Tai siis ainakin meikeläisistä kaikki tietävät. On hupaisaa sekin, miten moni asia itse asiassa on jo tieteellisesti todistettu. Joten kun joku seuraavan kerran jurnuttaa  jostain asiasta, että siitä ei ole todisteita, voit vaikka kysyä onko hän ihan varmasti tietoinen kaikista tutkimuksista. Kukaan ei ole niin sokea kuin ihminen, joka ei halua nähdä jotain:).

Jotkut jutut ovat kyllä selkeästi sieltä Atlantiksen toiselta puolelta. Atlantiksen kokeilu kesti 260 000 vuotta, ja päättyi 2012. Hurraa, tuuletusta!!! Olemme siis valmiita uuteen kultaiseen aikaan, ja kyllä on jo korkea aika. Tuo Atlantiksen aika oli siis niin pitkä, että vaikka siellä oli korkeavärähteisiä aikoja ja loistava, ihana Kultaisen Atlantiksen aika, jaksoon mahtuu myös niitä toisia aikoja. Asia tuli mieleen, kun luin, että muutaman vuoden päästä on mahdollista siirtää ihmiselle uusi pää. Ihan kiva, mutta miksi? En kerta kaikkiaan osaa kuvitella tilannetta, jossa voisi olla aiheellista siirtää päätä.

Se peniksen siirto, mikä oli joku päivä sitten, nostatti myös kulmakarvoja. Sen nyt jotenkin tajuaa, miehethän ovat melkoisen riippuvaisia moisesta vehkeestä. Toisaalta onko kiva heilutella kapistusta, joka ei ole oma? Tämä on ilmiselvästi asia, jota en voi ymmärtää täysin, joten onnea ja menestystä hänelle, jolle kyseinen toimenpide suoritettiin. Arkkienkeli Rafael, auta tätä miestä, että hänen paranemisensa sujuu parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mutta se pää… Ehkä se kuuluu samaan sarjaan kuin moni muukin kummallinen asia, eli teen siksi, että voin.  Olen kuitenkin aivan satavarma siitä, että ihminen/ihmiset, jotka pään vaihtoja suunnittelevat, olivat Atlantiksellakin niitä tekemässä. Silloinhan energioiden rappeutuessa tehtiin ihmisillä kaikenlaisia kokeiluja.

Ilmeisesti melkein kaikki, jotka ovat olleet Atlantiksella, ja varsinkin he, ketkä olivat Kultaisella Atlantiksella, ovat nyt planeetalla. Nyt, tai juuri lähteneet. Ainakin kaikki ylipapit ja –papittaret ovat, samoin maagit ja muu papisto. Tunnen monia, joiden tehtävät Kultaiselta Atlantikselta tai muun ajan Atlantikselta tiedän. Mikä ei tietenkään ole yllättävää, sillä jos ihminen työskenteli valon puolella tuolloin, kyllä hän jatkaa sitä nytkin. Sen toisen puolen tyypit ovat ilmeisesti monet siirtyneet myös valon puolelle, mutta osa jatkaa suoraan omaa tietään.

Itse asiassa minulla on teoria, jonka paikkansa pitävyydestä olen melkoisen varma. Tämä elämä on kaikkein tärkein, sehän jo tiedetään. Tätä elämää varten olemme koonneet taitoja ja viisautta, ollaksemme täällä tässä planeetan ja ihmiskunnan ja universumin suurimmassa muutoksessa. Minun mielestäni se työ, jota rakastamme ja josta nautimme, se, mitä tulimme tänne tekemään, on samankaltaista kuin se, mitä teimme Atlantiksella. Näen tästä todisteita jatkuvasti. Välttämättä kyseessä ei ole työ, se voi olla myös joku vapaaehtoistyö tai harrastus. Mutta siis se, mitä teemme, on hyvin paljon samaa kuin kotona Atlantiksella.  Itse esimerkiksi touhusin jo Atlantiksella numerologian kanssa, kuten muidenkin juttujen kanssa, joita teen nytkin.

Kun energia nousee, alamme yhä enemmän muistaa ja tuoda Kultaisen Atlantiksen viisautta, tietoa ja taitoja omaan työhömme. Aivan mahtavaa, kun sitä miettii – aatelkaa, miten loistavaan maailmaan olemme menossa!

Kommentit

  1. Näissä pitäisi aina olla sellainen tykkää-nappi :)

    VastaaPoista
  2. Niin pitäisi :D <3 Ulla, tiedän olleeni Atlantiksella "yrttimies", eli kuka siis olin parantaja???

    VastaaPoista
  3. Parantaja varmaan:). Kiinnostus yrtteihin näkyy varmasti tässäkin elämässä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Muita juttuja

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu

Selvittiinpä siitäkin

Maatähden muutosta