Aikaa on

Mitä enemmän tuota Kohti vuotta 2032 –manuaalia saan valmiiksi, sitä enemmän tekee mieli huhuilla ihmisille, että hei, tää on meidän omissa käsissä. Voimme tehdä todella paljon asioiden helpon sujumisen hyväksi, ja voimme olla tekemättä, jolloin muutos sujuu vähän hankalammin.

Olemme joka tapauksessa menossa uuteen kultaiseen aikaan, nou problem siinä. Matka vaan voi olla vähän töyssyinen tai sitten ei. On oikeastaan aika ihmeellistä, miten paljon jokainen voi tehdä ihan itse. Meillä jokaisella on jonkinlainen koti, asunto, paikka missä yömme vietämme. Sen roinasiivous nostaa omia energioita, tilan energiaa, asuinalueen energiaa ja koko planeetan energiaa. Ei siis mikään pieni asia, että heittää pois aikansa eläneet kipot, kupit ja kulahtaneet alusvaatteet. Jos lisätsemppausta tarvitsee, ilmainen roinakurssi on alkamassa 17.7 hyvissä ajoin ennen planetaarista uutta vuotta 26.7.

2032-manuaalissa on paljon muutakin asiaa kuin energian, ilmaston ja sään muutos, totta kai. Pidän itse siitä kovasti, koska kaikista Diana Cooper Foundationin opettajakoulutuksista tähän sisältyy eniten juuri muutokseen liittyviä asioita, eli siitä saa paljon hyvää tietoa korkeammista suojauksista, ihanista, mahtavista, voimakkaista – joko sanoin ihanista? – portaaleista, universumin ja planeetan chakroista ja vaikka mitä muuta. Siinä on paljon asiaa luonnosta, elementaaleista, keijukaisista ja  arkkienkeli Metatronista, mikä sekin on loistavaa. Tätä opekoulutusta ja sen manuaalia on yritetty saada aikaan jo puolitoista vuotta, mutta ilmeisesti energia oli kohdillaan vasta nyt. Vuonna 2017 tai niillä main muutoksen vuodet alkavat toden teolla, joten aika on varmaan ihan hyvä.

Olen myös melkoisen mielissäni, että sain vihdoin sovittua kurssien päivämääriä. Jotain oli pakko jättää poiskin, sillä ei minunkaan kalenterissani ole kovin montaa viikonloppua kuukaudessa. Tosin kyllä pohdin sitäkin, että koska aika on ihmisen juttu, että ei menisi pää sekaisin tällä planeetalla toistaiseksi, oisko mahdollista jotenkin sumplia tuotakin asiaa. DCF koulun tapaamisessa mennään tekemään juttuja Stonehengelle, joka on ajan ja tilan portaali, joten ties mitä sen jälkeen tapahtuu. Ehkä voin elää kahta kalenteria rinnakkain? Tai kestän sen, että kaikki tapahtuu nyt, koska aikaa ei ole? Tai sitten olen aivan sekaisin energioista, mikä on luultavin vaihtoehto:).

Tänään kahville blondin kuljettajan kanssa, manuaalin tekoa, Mahatma-energialla leikkimistä, Metatronin kanavointia ja nimpparikakun leipominen. Enkeliopen lauantaita:).

Kommentit

Muita juttuja

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu

Selvittiinpä siitäkin

Maatähden muutosta