Parisuhdeneuvontaa

Jostain syystä nyt on ihan urakalla tullut kanavointipyyntöjä ja muuta avun tarvetta ihmissuhteisiin liittyen. Ainahan ne on tapetilla, normi ihminen kysyy aina ne samat asiat, raha, työ, miehet/naiset, terveys, vähän järjestys voi vaihtua. Juu, ja niin totta kai kysyn itsekin, jos kysymään joskus pääsen. Sitten voi olla jotain erityiskysymyksiä lisäksi. Monet haluavat lisäksi tai pelkästään vahvistusta sieluntielleen ja tietoa sielunsuunnitelmasta.

Tämä on siis normaali asiakaskirjo. Nyt sitten aloin jo melkein nauraa ääneen, kun tuli taas yksi ihmissuhdekysymys muutaman päivän sisällä. Nyt kyse on pelkästään ihmissuhteista. Olen aivan loistava ihmissuhdeongelmissa. Tehkää päinvastoin kuin minä, ei voi mennä pieleen:).

Taitaa olla joku Venuksen kiemura menossa, kun ihmissuhteet on niin tapetilla. Ihmissuhteet ovat meille myös varsinainen oppimisen aarreaitta. Millään muulla tavalla henkistä kasvua ei voisi niin hyvin edistää kuin ihmissuhteiden kautta. On olemassa sanonta, että jos luulet olevasi valaistunut, mene vanhempiesi luo viikoksi. Kolmekin päivää riittää minusta. Valaistuminen karisee melkoisen nopeasti, kun ollaan lapsuuden perheen kanssa. Rakas pari on myös ihana kasvinkumppani. En tiedä onko kukaan koskaan pystynyt olemaan parisuhteessa kovinkaan valaistunut. Lähimmäiset osaa yleensä painella nappuloita niin tehokkaasti, että testiä tulee harva se päivä.

Toisaalta olemme päässeet aikaan, jossa on ensi kertaa Kultaisen Atlantiksen jälkeen on mahdollisuus todelliseen onnellisuuteen. Se ei koskaan tule toisen ihmisen kautta, ihan itse pitää olla onnellinen. Maailma on kuitenkin peili, ja jos onnellisuutta on itsessä, maailma tuo sitä lisää suurin määrin.

No, okei, tässä siis ihmissuhdeneuvoja:
  • Rakasta itseäsi aidosti, ilman egon tehosteita, yli- tai aliarviointia. Vasta silloin voit rakastaa muitakin.
  • Voit rakastaa muita vain sen verran kuin rakastat itseäsi. Se on sen rakkauden energian määrä, joka kauttasi kulkee. Muu ns. rakkaus on egon värittämää.
  • Jos haluat muutosta ihmissuhteeseen, muuta itsesi. Se on tehokkainta mitä voit tehdä, ja sitä paitsi ainoa, mitä voit tehdä.
  • Et ole vastuussa toisesta (aikuisesta) ihmisestä. Et ole syyllinen hänen valintoihinsa, etkä voi tehdä häntä onnelliseksi, jos hän ei itse niin valitse. Et voi elää hänen elämäänsä etkä poistaa häneltä haasteita. Jos yrität luoda toiselle mahdollisimman helpon elämän, teet karhunpalveluksen hänelle, itsellesi ja koko maailmalle. Ja kyllä, me tehdään tätä kaikki. Auttaa voi, neuvoa voi, tukea voi, rakastaa voi. Elämä, päätökset, sairaudet ja ongelmat ovat jokaisen etuoikeus, jota keneltäkään ei voi ottaa pois aiheuttamatta runsain mitoin hankaluuksia.
  • Käytä ihmissuhdeongelmien puhdistamiseen kullanhopeista violettiliekkiä tai muita hyviä henkisiä työkaluja
  • Pyydä apua enkeleiltä. Puhu omalle enkelillesi, että hän puhuisi toisen enkelille asioista, joita et jostain syystä voi itse puhua. Mutta manipulointi eikä egojutut ei toimi tässä tapauksessa, vilpittömyys ja kaikille korkein paras toimii aina.
  • Arkkienkeli Samuel on rakkauden ja ihmissuhteiden enkeli, ae Rafael vie riippuvuudet, Mikael katkaisee aikansa eläneet sidokset (kerta ei riitä, katko useammin), ae Zadkiel muuntaa energioita ja tuo iloa, ae Azrael ja ae Maria lohduttavat...
Mutta kuten sanottu, mikään muu ei opeta meitä niin hyvin kuin ihmissuhteet. Mikään muu ei ole niin älytöntä ja maailmaa muuttavaa kuin rakastuminen. Milloinkaan muulloin emme näe toisen korkeinta potentiaalia niin selvästi kuin rakastuneena. Ja nyt, kun olemme tällä planeetalla tämän kehon kanssa, voimme nauttia ihmissuhteista myös fyysisellä tasolla. Enkä tarkoita pelkästään parisuhteessa, vaan muutenkin. Kosketus on tärkeää kaikille.

Kiitä ihmissuhteista, ja nauti niistä(kin). Kärsiminen ja kestäminen on so last season, aikansa elänyttä, ja lisäksi vanhaa energiaa, joka pitää jumissa koko planeetan. Kuten yhdessä 80-vuotis onnittelukortissa luki: Nauti joka hetkestä, kohta kuolet kumminkin.

Facebook
FB sitten jostain syystä muutti minun sivuni osoitetta. Jos et pääse Facebook-sivulle vanhasta bookmarkista, tämän ja nettisivujen linkki toimii.

Kommentit

Muita juttuja

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa

Tunteita tulvimalla

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu