Aikaerorasitusta

Kotona koneen ääressä, ja olo on kuin olisi matkustanut monenkin aikavyöhykkeen läpi. Joensuu on ilmiselvästi toista maata… En nähnyt ainokaistakaan katupartiota enkä kyllä niitä naisten partioitakaan. Ehkä tein liikaa töitä. Antoisa matka, ja hienoa olla olevien ja tulevien reikimastereiden kanssa. Kuten kuvasta näkyy, ei se aina ole silkkaa kärsimystä:).

Koska osa elämäntehtävääni on olla uuden tuoja ja testaaja, onkin ollut silkkaa iloa huomata miten paljon myös reikin energia on vahvistunut ja miten paljon enemmän voimme sitä planeetalle tuoda nykyään. Totta kai kaikki muuttuu, kun pääsemme energioissa ylöspäin. Tai oikeastaan ei muutu, vaan ymmärrämme enemmän ja voimme tuoda enemmän kauttamme energiaa. Siksi on melkoisen turhaa yrittää tehdä mitään vanhoilla tavoilla tai ohjeilla, ne eivät useimmiten toimi nykyään. Tai jos otetaan tarpeeksi vanhaa, toimii hyvinkin, kuten Kultaisen Atlantiksen tavat.

Keksin upouuden kurssinkin tuolla reissulla. Kurssin nimeksi tulee Lopeta se kitinä. Tai jotain nätimpää. Olen nimittäin yhä lyhytpinnaisempi kestämään niitä ihmisiä, jotka valittavat, mutta eivät tee mitään, odottaen, että joku muu muuttaa heidän elämänsä.  Ja ei, sillä ei ole mitään tekemistä Joensuun kurssilaisten kanssa, ei johtunut heistä:).

Kun on tilanne päällä, on huolia, ahdistusta ja toivoton tulevaisuus, on vaikeaa alkaa sitä muuttaa, totta kai, olen sen itsekin kokenut ihan tarpeeksi monta kertaa. Mutta kun ei ole muuta tietä, sori. Apua pitää pyytää, ja tehdä itse se, mihin pystyy. Seuraavan kerran, kun joku valittaa rahojaan, terveyttään, suhteettomuuttaan tai ihan mitä tahansa, taidan kysäistä mitä on tullut tehtyä asian eteen. Ja jos on tehnyt, eikä pelitä, veikkaan, että joko ei näe apua, jota on saanut, kun se on tullut eri tavalla kuin kuvittelee, tai sitten ei halua hellittää vanhoista ongelmista. Muutos kun on niin kamalaa, että ihminen tekee mitä tahansa ettei tarvitse alkaa olla onnellinen.

Naureskelin itselleni, kun yhdessä romaanissa nainen valitteli jotain, ja kaveri käski kysymään itseltään mitä Madonna tekisi. Siis se laulaja, ei Äiti Maria… Minusta se on loistava ohje. Ekaksikin saan hillittömiä naurukohtauksia, kun kuvittelen mitä Madonna tekisi, ja toisekseen jos meillä on joku esikuva, voimme aina miettiä mitä hän tekisi. Vitsihän on siinä, että ihan samalla lailla kuin näet toisessa ne huonot puolet, jotka löytyvät myös omasta itsestä, näet toisessa ne hyvät puolet, jotka omaat itsekin. Joskus siis auttaa, kun miettii mitä joku arvostamasi ihminen tekisi. Tai ylösnoussut mestari, tai vaikka alien, kunhan arvostat häntä.

Kommentit

Muita juttuja

Toisten oudot maailmat

Viestejä kalenteriin

Atlantiksen perintö