Kuplavolkkarilla vuoristossa

Unessa autoilin, mutta kuitenkin. Olen ollut huomaavinani, että minua on koulutettu ja valmisteltu jo jonkin aikaa tulevaan Diana Cooper Foundationin Principal Teacher –koulutukseen. Silti olo voisi olla vähän mukavampi. Hyvin se menee, en minä sitä. Mutta kun aikanaan Master Teacher –koulutus oli omanlaisensa kokemus, vähän hirvittää, jos tästä tulee samanlainen potenssiin 10.

Ei MT-koulutuksessa mitään vikaa, hyvä että sen kävin, ja hyvä ettei tarvitse enää ikinä käydä. On kyllä aika väärin, että jos ja kun tulevia mastereita Suomeen tulee, he voivat valita käyvätkö koulutuksen suomeksi. Tai ainahan minä voin ohjata heidät englanninkieliseen koulutukseen, ihan vain harjaantumisen vuoksi. Eihän minun ole pakko ketään kouluttaa:).

Mutta siis nuo unet. On ollut monenlaista unissa, ja viime yönä ajelin kuplavolkkarilla kapeita vuoristoteitä. Joku istui vieressä, ja taidan tietää kuka. Sitten jostain syystä valitsin väärän tien risteyksessä, ja jouduin aika hankalaan paikkaan. Kurvailimme sieltä kyllä ylös ja tapasin sitten varikolla kullanmurunkin, joten ihan kiva. Mutta ihan oikeesti inhoan noita autounia.

Autoilu unessa tarkoittaa oman elämän kulkemista, ja jos joku muu ohjaa, ohjat eivät ole omissa käsissä. Jossain vaiheessa minun autoani on välillä ohjannut joku muu, ja arvatkaa ottaako aamulla päähän. Monesti ohjaan itse, mutta aivan holtittomasti, mutkat suoriksi tai valtavan tiukoiksi enkä useinkaan näe yhtään mikä edessä odottaa. Eikä sekään aamulla ole kivaa, koska sitten pitää alkaa miettiä mitä on menossa.

Tavarat on suht kasassa, vielä kun tajuaisin miten saada ylipainoa karsittua niin, että menee painorajoihin. Kuinkahan tarkkaan käsimatkatavarat syynätään, jos vain tyynesti veisi kaikki tarvittavat kansiot. Osa kun on pakko ottaa ihan paperiversiona mukaan, ja paperi painaa. Ois kiva saada  vähän vaatettakin mukaan, näkyy olevan taas ihan Englannin ilmaa, eli sadetta, viisi astetta lämmintä ja vähän lisää sadetta. Kyllä sen ulkoilman kestää, mutta jos on taas normi englantilainen asuinpaikka, sisällä jäätyy. Siinäpä pohtimista, joten taidan huudella ae Rafaelia ja Ganeshia apuun. He ovat oivat matkakaverit, jotka neuvovat, auttavat, suojelevat ja järkkäävät kaiken.

Minun astrologisessa kartassani on juuri tämän koulutuksen aikaan isoja vinksahduksia planeetoissa. En tuosta paljon tajua, mutta huvittaa silti. Sattumaa ei ole, joten koskakohan tämäkin asia on oikeasti päätetty?

Osa hommista jäi tekemättä, ei vaan ennätä, vaikka pitäisi ja haluaisin. Sori, kaikki asianosaiset. Elämä jatkuu ensi viikon lopulla. Mutta en kyllä tiedä mistä kohdin ja millä tavalla…

Kommentit

Muita juttuja

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa

Tunteita tulvimalla

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu