Muutoksen edessä

Kotona taas, kipeänä ja niskassa iso kasa tekemättömiä töitä, mikäs sen hauskempaa. Englanti on aina ihana, vaikka tällä kertaa sitä ei nähnytkään kuin 5 minuuttia kerrallaan päivällä ja puoli tuntia viimeisenä iltana pimeässä. Kaikki muut ajat menivät tiiviiseen työntekoon. Uskomattoman rankka reissu. Menomatka oli jo huippu omalla laillaan. Mikä kaikkien hupaisinta, Lufthansa ei voinut odottaa kuutta ihmistä kymmentä minuuttia, mutta seuraava lento odotti koiraa 15 minuuttia. Asiat tärkeysjärjestykseen, luultavasti:). Tämä matka jäänee omaan historiaan yhtenä hankalimmista ja olenkin vähän sitä mieltä, että olen saanut Saksasta tarpeekseni vähäksi aikaa. Pitääkin harkita haluanko ollenkaan Diana Cooper Foundationin koulun tapaamiseen kesällä, sinne kun pitäisi lentää Müncheniin, ja arvatkaa kiinnostaako tällä hetkellä…

Luulen, että paluumatkalla puhjennut mikä-lie-keuhkotauti oli ihan suoraan sitä, että nyt oli pakko levätä. Muuhun ei ole pystynyt, joten myöhässä olevat sähköpostit ja tekemättömät hommat saavat edelleen odottaa pari päivää. Samalla pitäisi kai miettiä omaa roolia tulevaisuudessa ja vihdoin tehdä myös päätöksiä, joita olen lykännyt. Suomen Diana Cooperin opettasjille tietysti tie eteenpäin tulee helpommaksi, jos haluavat. Lisäoppia kun ei tarvitse lähteä etsimään muilta mailta. Se on toki mahdollista, ja ihan kivaa edelleenkin.

Oli tosi kiva huomata, että kova työ palkitaan. Olen tehnyt niin paljon Principal Teacherin toimenkuvaan kuuluvia hommia jo kauan, että oma valmistuminen on kiinni enää yhdestä opettajakoulutuksesta ja valmistumisesta sen aiheen, Transform Your Life, masteropeksi. Sitten on paletti kasassa ja samalla olen pätevöitynyt myös Principal Teacheriksi. Ei olisi ikinä uskonut muutamia vuosia sitten. Tajusin taas kerran, että ei asiat tapahdu yhdessä yössä, vaikka se ulkopäin voi siltä näyttää. Jokaiseen saavutukseen tai päämäärään pääsyyn vaaditaan paljon askelia, ja jos jotain haikailee, jossain vaiheessa pitää vaan alkaa ottaa niitä askelia. Muuten jää ikuisiksi ajoiksi entiseen ja ihana tulevaisuus on entisellään, haaveilua. Ja myöskään ne askeleet useimmiten eivät ole isoja, valtavia, maailmaa mullistavia vaan pieniä, hiljalleen eteenpäin vieviä, ja hetken päästä ollaankin jo eri paikassa.

Tämä koko homma on niin iso juttu, että enpä oikeastaan edes moisesta haaveillut. Minun jutut oli ihan muista aiheista, mutta pätevöityminen principal-opeksi mahdollistaa toteuttaa asioita, joita haluan. Ja mitähän se sitten tarkoittaa oman elämän kannalta onkin seuraava kysymys. Jos vien omat tavoitteeni Dianan kouluun, se on eri asia kuin tehdä niitä itse. Iso valinta, ja luultavasti siipiveikoilla on tähän sanansa sanottavana. Tällä hetkellä ei vain oikein tahdo pienet kuiskutukset kuulua, kun niistän ja yskin koko ajan.

Kommentit

Muita juttuja

Tanssia lohikäärmeiden kanssa ja muuta kivaa

Maatähden muutosta

Niin muuttuu maailma(nkuva)