Kurssitettua

Kohti vuotta 2032 on aivan mahtava opekoulutus. Siihen sisältyy kaikkia ihania lahjoja, joita olemme tähän siirtymäaikaan saaneet, sekä työkaluja itsen ja kurssilaisten hyödyksi ja monenmoista muuta ihanaa. Olen itse siitä aika innoissani, ja on hienoa huomata, että niin on kurssilaisetkin kaikilla kielillä.

Tuosta voi tietysti päätellä, että pieniä ääntämisvaikeuksia lukuunottamatta opettaminen englanniksi on sujunut suht hyvin. Ainahan voi hermostuksen koittaessa päästellä pitkät pätkät suomea... No, onneksi ei kovin montaa kertaa tarvinnut tuohon turvautua.

Olen myös tässä joutessani kaiken keskellä pitänyt yhden iltakurssin englanniksi. Hienoa saada harjoitusta, ja hienoa saada puhua asioista, jotka koen itse hyvin tärkeiksi, kuten Metatron, Kumeka, ylösnousemus, oman elämänsä luominen paremmaksi ym.Olen ollut myös mielissäni siitä, että rakkaus lohikäärmeisiin on näköjään aika yleistä. Oli aika huikea visualisaatio iltakurssilla, kun kaikki tapasivat lohikäärmeensä, joiden kanssa työskentelevät.


Varasimme yhden kurssipäivän kaikelle luontoon liittyvälle, kuten puut, elementaalit, keijukaiset, luonto, sylfit yms, ja lähdimme Troodokselle. Mikä on siis vuoristo Kyproksella, kuten kai tiedossa on kaikilla. Troodos on ihana kaikkine mäntyineen ja rapautuvine huippuineen. Ovat jossain vaiheessa menneisyydessä padonneet mahtavat joet, ja sitä kovasti ihmettelen. Toisaalta tajuan, mutta jos luonto on tarkoittanut vesien virtaavan uomiaan pitkin, jossain vaiheessa ne sen tekevät. Onkohan siis ihan pakko rakentaa jokiuomien varteen, ja jopa sinne uomaan? Mutta kuten Susan sanoo, ei minun apinani eikä minun eläintarhani. Hieno paikka kuitenkin.

Tänään on saatu taas kerran Metatronin viitta, kultahopeinen täydellisen tasapainon viitta sekä arkkienkeli Marian viitta, joten viittoja löytyy joka lähtöön. Pysyisivät vaan päällä... Aina joskus tuppaavat lipsumaan, ja tasapaino ja muut hienot ominaisuudet ovat tiessään.

Huomenna runsautta, numerologiaa ja vähän puhetta mitä on elää viidennessä ulottuvuudessa. Kyllä on kivaa aina joskus tämä elämä.

Matkoilla löytyy muutakin mielenkiintoista, kuten Pegasoksen ikioma kahvila keijukaisineen.

Kommentit

Muita juttuja

Energiaa voisi vaihtaa

Eikö joku muukin voisi joskus ymmärtää

Asioilla on puolia, eli idiootti voi olla muutakin