Jaksaisko oottaa


On vähän takki tyhjänä monesta syystä. Suuri syy on tietysti se ikuinen ja toistaiseksi jatkuva ongelma, ettei osaa pitää oman kalenterin puolia. Siihen sitten kiilaa yhtä sun toista, mikä kaikki on mielenkiintoista ja tärkeää, mutta omat hommat jää alle. Ja sitten kaikki oottaa, kuten omat sivut, jotka on olleet kaksi kuukautta 95 % valmiina, sekä oma kirja, että Margitin kirjan taitto, että upouudet kurssit, joita haluaisin kirjoitella, ynnä miljoona muuta juttua. Mitä pidemmälle nettisivujen julkistaminen siirtyy, sitä enemmän keksin mitä siellä voisi olla, eli en taida saada niitä koskaan tehtyä… Ehkä.

Tänään aamulla aukaisin koneen ja ajattelin aukaista yhden keskentekoisen videon ja tekaista nopsaan sen kohdan, mikä vielä vaati säätämistä, ja mennä sen jälkeen Puolen hehtaarin metsään ja juoda aamukahvin. No, video lähti muille maille vasta neljältä, että ei se ihan sitten niin mennyt. Siinä meni myös yksi oma vapaapäivä. Vapaapäivä tarkoittaa minulle siis aina päivää, jolloin voi tehdä omia hommia…

Ei yhtään tällä hetkellä tunnu juhannukselta, tai edes kesältä, mutta ehkä se siitä. Ihanat yksisarviset on Kuusankoskella heti heinäkuun alussa, ja sitä odotan kovasti. Yksisarviset kun nimittäin eivät päästä minua läpi mistään tapahtumasta nauramatta. Yleensä nauran itselleni, mutta mitä tuosta, pääasia, että nauru on iloista. Hymyilytti kyllä tänä aamunakin, ihan ilman yksisarvisia. Nimittäin yöllä olin kovasti menossa naimisiin. Joku sitoutuminen ilmiselvästi, mutta en ihan saa kiinni mistä oli kyse. Kovasti vaihtelin vaatteita, ja suurin ongelma oli hiukset. Eli kun ne oli jotenkin sotkussa ja lättänänä takaraivon kohdalta, tarkoittaako se, että kausaalichakra on epätasapainossa? Tai peräti tukossa?

Chakrat pitäisi kyllä olla suht kondiksessa, kiitos Chakrakoulun. On tullut tehtyä harjoituksia, ja seurauksia on ollut. Suurin osa myönteisiä, mutta ei kovin kivaa on se, että jotain mönjää poistuu myös kasvojen ihon kautta. Ihan tulee nuoruus mieleen:). Chakrakoulun palautteista päätellen ja sen perusteella mitä olen taas uutta oivaltanut ihan viime aikoina, mietin josko pitäisi tehdä jatkoa. Noissa kursseissa kun on aina se hyvä puoli, että tulee tehtyä itsekin suurin osa harjoituksista, ja nyt voisi olla ajankohtaista tehdä vähän lisää töitä chakrojen kanssa. No joo, voishan tuota tehdä ihan yksikseenkin, mutta on niin kiva jaella asioita muillekin.

Tilasin Diana Cooperin ja Tim Whildin upouuden kirjan, ja sitä odotan innoissani. Diana lienee muilla mailla tai jossain, kun kirjojen postitus odottaa hänen omistuskirjoituksiaan. Menis nyt kotiinsa tekemään töitäkin välillä, eikä reissais maailmalla. Hmm, jotenkin kuulostaa tutulta… Syksyllä Diana ynnä kaverinsa Rosemary reissaavat Kreetalle, ja olen itse menossa sinne myös. Ei varmaan mitään järisyttävää uutta infoa, mutta Dianan yksinkertaisetkin kurssit on aina hienoja, ja Rosemaryn kristallikulhot on kanssa aika upeita. Kärsivällisyys ei kuulu hyveisiini vieläkään, joten yritän jaksaa oottaa, tai ainakin olla kärsimätön vain sisäisesti.

Uskomatonta on muuten se, että nyt on kursseja buukattu jo syksy täyteen. En tajua mikä on, mutta kalenteri on niin järjestyksessä kuin voi olla. Enkeliopekoulutuksia kaksittain, toinen Jyväskylässä, toinen Helsingissä, reikimastereita, reiki II Parikkalassa marraskuussa, muita Diana Cooper Foundationin opekoulutuksia ja muutama luento ja Englannin kurssikeikka. Vähän epäröiden odotan nelosvuotta, se kun on työtä ja lisää työtä... Sitä tässä vielä puuttuukin...
Hyvää juhannusta.

Kommentit

Muita juttuja

Energiaa voisi vaihtaa

Asioilla on puolia, eli idioottimainen käytös voi olla muutakin

Eikö joku muukin voisi joskus ymmärtää