Onnistumista

Joskus aina mietin oliko ensin syy vai seuraus, vai ei kumpikaan, ja muutoksen syy on värähtelyssä. Kaverini on tehnyt vuosikymmeniä taidetta, omalla tavallaan. Menestys on ollut aika vaatimatonta, Suomessa kun ollaan. Monien raskaiden elämänvaiheiden jälkeen taide on muuttanut muotoaan, ja nyt sitä on alkanut mennä kaupaksi Amerikkaa ja Britanniaa myöten. Hieno juttu, suon sen hänelle ilomielin ja olen innoissani ja onnellinen hänen puolestaan.

Yksi asia havahdutti hänen puhelussaan. Hän sanoi, että on nyt laittanut kaiken energiansa siihen nettikauppaan, jossa hänen töitään on myynnissä. Käytännössä siis keskittynyt järjestelemään, kirjoittamaan tarinoita, tarkistamaan, että kaikki on kunnossa ja sen semmoista. Seurauksena upea kansainvälinen uran aukaisu. Eli mitä tapahtui?

Veikkaan, että ilmaisun muuttuminen oli yksi askel, ja nyt ajatusten, tekojen, sanojen ja energian keskittyminen tiettyyn kohtaan loi läpimurron. Tuotahan voisi tietysti soveltaa vähän laajemminkin. Kun tekee sitä, minkä kokee oikeaksi, vaikka se ympäristön mieleen ei ehkä olekaan, ja luottaa asiaansa, pääsee lopulta pitkälle. Kun uskoo siihen, että onnistuu, ja tekee käytännössä asioita sen hyväksi, että sen tapahtuessa asiat ovat kohdillaan, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin asioiden järjestyä. Sitten tulee viestejä, että pakkaa taideteokset, ne tullaan hakemaan keskeltä Suomea kuljetettavaksi muille maille vierahille.

Oukei, eli mitäs minä tekisin, että noin kävisi. Kun vieläkin tuo aikataulutus ei ihan mene putkeen. Voisin keskittää energiani edes joskus yhteen kohtaan, ettei se aina leviäisi ympäri planeettaa. Suuri osa ajasta menee kaikenlaiseen, eli energia leviää sinne sun tänne. Käytännössä se voisi tarkoittaa minulle ja muille sitten kun -haaveilijoille, että varaisi yhden päivän tai yhden illan sille työlle, asialle, harrastukselle, jota sydämestään haluaa tehdä. Sen verran voisi arvostaa itseään ja omaa sielunsuunnitelmaansa.

Mutkutus on taitolaji, joka tuppaa jäämään päälle. Vieläkin monet meistä näkevät lähimmäistensä tarpeet tärkeämmäksi kuin omansa, vaikka kuinka tiedetään, että homma toimii paremmin toisin päin. Se on sitä aivopesua ja väärin ymmärrettyä kiltteyttä ja velvollisuudentuntoa. Sitten tulee näitä Kyllähän minä, mutta kun… -lauseita. Toisaalta tekosyy on aina hyvä syy jättää tekemättä jotain, missä pelkää onnistuvansa. Tai epäonnistuvansa, mutta luulen, että onnistuminen on kamalampaa.

Kun epäonnistumme, on kaksi vaihtoehtoa. Joko annamme jutun olla tai yritämme uudelleen. Se ei muuta maailmaamme. Mutta jos onnistumme, maailma muuttuu ja sehän on kaikkein kamalinta mitä voi olla. Ties vaikka pitäisi alkaa olla onnellinen.

Kolme rakennustyömaata vieressä, ja talossa kahdessa asunnossa remppa menossa, joten tänään omat onnellisuuden hituset löytyvät niistä hiljaisuuden hetkistä, kun työmiehet on taulla, eikä kukaan poraa, hio, tai käytä muita kovaäänisiä vempeleitä. Kiitos tästä hiljaisuuden hetkestä, on hyvä huomata miten sitäkin arvostaa ihan eri tavalla, kun se on harvinaisempaa herkkua.

Kommentit

Muita juttuja

Uskaltaisinko olla onnellinen

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa