Luottamus on hassu juttu, niin kuin myös kateus

Luottamus-juttu on nyt ajankohtainen, kun tuntuu, että monet sovitut asiat ovat itse asiassa sovittuja vain minun mielestä, ja toisilla osapuolilla asenne on vähän kuin itänaapurilla, sopimus on vasta lähtökohta neuvottelulle. Tai ehkä nipotan, mistä minä tiedän. Jotenkin vain en jaksaisi aina päättää samoja asioita uudestaan, enkä muuttaa aikatauluani, kun ei jutut olekaan niin kuin kuvittelin. Toisaalta taas maailman peilaus on totta, joten mitä ihmettä olen mennyt tekemään, kun moista näytetään? Ei tule heti mieleen – ääh, aina, kun kirjoitan, tajuan heti mistä on kyse. Olen rikkonut lupauksia itselle ja yläkerralle. Voi vitsi.

Itselle ja myös enkeleille – sori, siipiveikot – tehdyt lupaukset on enempi sellaisia juu juu jos on mahdollista -sorttia. Silti rikottu lupaus itselle on rikottu lupaus. Totta kai on aina hienoja syitä, kun pitää pelastaa maailmaa tai ainakin joku lähimmäinen, joka ei osaa joko lukea tai ei ymmärrä lukemaansa. Luulen, että jos nyt lupais parantaa tapansa, saisin kyynisiä hymyjä vastaukseksi ainakin peilikuvalta. Enkelit ei kovin kyynisiä ole, vaikka kyllä nekin aina joskus napauttaa vähän terävämmin.Ongelma tässä on tietysti se, että kun teemme jotain epärehellistä, se samentaa auraamme. Eli jos ei lupais parantaa tapojaan, kun ei se tahdo onnistua, vaan ennemmin tekis jotain, minkä on laiminlyönyt. Ehkä. Huomenna.

Kateus on myös mielenkiintoinen, ja sattuneesta syystä ollut mielessä viime päivinä. En itse ole kateellinen kai kellekään ihan juuri nyt, mitä nyt niitä pieniä ihana auto/vitsi, mikä kamera/kauniit kynnet –kohtauksia on ollut muutama. Kaveria olen kuunnellut, ja lukenut lehtien kommentteja. Sitä ei pitäisi koskaan tehdä, siis sitä lukemista, mutta joskus aina sortuu. Kateus on minusta suht tervettä, koska se näyttä meille tietä siihen, mitä itse asiassa itsekin haluaisimme, mutta emme pelon takia suo itsellemme tai edes yritä saada. Totta kai kateudesta on olemassa myös melkoisen hankalia tapauksia, mutta niihin sekoittuu sitten jo muitakin tunteita roppakaupalla. Kuten katkeruus.

Hankalinta on silloin, jos ei suostu tunnistamaan ja tunnustamaan kateutta itsessään, vaan selittelee sen ns. järkisyillä. Silloin missaa mahdollisuuden tunnistaa itsessään jotain tärkeää, joka auttaisi parempaan elämään. Jos kaivelee kateuden pohjaan asti ja pilkkoo sen palasiksi, huomaa usein, että itse asiassa onkin kateellinen jostain, mikä on vain omassa mielessä eikä todellista ollenkaan. Ai esimerkki? No, kuuntelin yhtä kaveria, joka puhui saman alan tuttavastaan, joka menestyy päältä päin katsoen loistavasti. Sitten kun pilkottiin asiaa osiin, alkoi paljastua, ettei kaverini ollut oikeastaan kateellinen siitä, että tämä ihminen menestyi, ei rahasta, ei työmäärästä, ei ihmisistä, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin, vaan siitä, että toisella oli ollut aikaa luoda omaa bisnestään, kun kaverini keskitti aikansa ihan muuhun. Eli pohjalla oli toive saada käyttää aikaa oman bisneksen suunnitteluun ja laajenemiseen eikä pitäisi-asioihin. Ja siihenhän on tietysti lääkkeet.

Näin muuten joku yö sitten unta, jossa Mäntsälän prinsessa tuli kiskomaan minut täpötäydestä bussista ja sanoi, että me jatketaan matkaa taksilla. Sitä taksia ei sitten kuulunut, joten olen nyt jo muutaman yön ootellut.. Joko kohta mennään?

Kommentit

Muita juttuja

Tanssia lohikäärmeiden kanssa ja muuta kivaa

Maatähden muutosta

Niin muuttuu maailma(nkuva)