Ihmeellistä

Elämä, mikäs muu. Oispa vaan kiva, jos ois positiivisesti ihmeellistä, mutta tuntuu, että nyt mättää taas vähän joka puolella. Pää alkaa olla kipeä, kun sitä hakkaa koko ajan seinään ja mielessä pyörii Miksi minä… No joo, liioittelen, tietysti. Kaikenlaista kummiskin. Luultavasti vielä tulee jatkumaan jonkin aikaa, sillä kaikkien näiden vuosien putsauksien jälkeen vielä on jäljellä asioita, joiden pitää tulla päivänvaloon.

Aamulla kun katselin pimeää ja vesisadetta, ajattelin olenkohan ainoa Suomessa, joka hymyilee katsoessaan ulos. On niin kivaa kun ei ole lunta eikä pakkasta. Minun puolesta voisi olla ihan lumettomia talvia, mitä nyt pikkaisen vaan nurmikolla valaisemassa maisemaa. Pakkanen ois kyllä kiva, sellainen 2-5 astetta. Riittää minulle, kiitos. Valo nimittäin olisi tervetullut, joten ehkä vähän kylmempi auttaisi siinä. Yksi aamu pyytelin ilmalohikäärmeitä puhaltamaan pilvet pois, ja olikin vähän kirkkaampi päivä. Täytyy vissiin kysyä tänään onnistuisko uudestaankin. Maan sää riippuu monesta asiasta. Yksi on se, mitä pitää putsata, lumi ja jää ja vesi ovat hyviä puhdistajia. Mieluummin ne kuin maanjäristykset tai tulivuorenpurkaukset. Toinen juttu, tai liittyy myös edelliseen, on kollektiivinen energia. Mitä odotamme, sitä saamme. Kun tarpeeksi valitetaan marraskuusta, saadaan aika kamala marraskuu. Ei ois mikään pakko.

Diana Cooper Foundationin opettajakoulutuksissa voi myös harjoitella muuttamaan säätä. En muista missä kaikissa, oisko Kultainen Atlantis ja Kohti vuotta 2032. Joka tapauksessa säätä voi säädellä, ja jos asialle omistautuu joukko ihmisiä, jotka tekevät sen oikein, tuloksiakin tulee. Tehdäänhän tuota maailmalle jo muutenkin, kemikaaleilla. Mikä on kaikkein hulluinta mitä voisi tehdä, tuota kemikaalikuormaa kun muutenkin alkaa jo olla. Kuka se ylösnoussut mestari oli, joka auttaa meitä selviämään maailman saastumisesta? Vitsi, pitääkin tarkistaa. Oisko ollut Saint Germain? Hilarion – ei. Mutta Rakoczy ehkä. Joku mestareista auttaa kehojamme, että kestämme tätä yhä lisääntyvää saastumista ja kemikaaliksekoituksia, joita kehomme joutuu ottamaan vastaan ilmasta, vedestä, maasta, ruuasta, vaatteista… joka puolelta. Tietysti jos haluaa tähän mestariin ottaa yhteyttä, aina voi käyttää ilmaisua Se, kenen vastuulla tämä asia on. Itse sanoin usein noin, kun en tunnistanut enkeleitä yhdessä vaiheessa. Enkä tietysti vieläkään tiedä kuin ihan pikkiriikkisen osan heistä, miljoonista ja triljoonista on vaikea tunnistaa nimeltä kovin montaa.

Facebook on myös tehnyt ihmeitä. Ihan itsekseen se muutti sivuni niin, ettei se näy, jos ei ole kirjautunut sisään. En ymmärrä mikä mättää, sillä ihan samoilla asetuksilla oleva toinen sivu näkyy kyllä. Toisaalta näen sivuni puhelimessa ja tabletilla, joten voi olla, että kyse on vain pöytäkoneista. Kyllä joidenkin firmojen tekniikka on ihmeellistä. Toivottavasti se siitä myös yhtä ihmeellisesti järjestyy taas.

Runsauskurssi alkaa huomenna. Jee. Kiitos kaikille ilmoittautuneille, iso joukko taas tulikin. On myös ollut kiva saada vähän osviittaa siitä, mikä ihmisiä kiinnostaa tulevissa jutuissa. Aika moni tosin ruksasi kaikki aiheet, joten katsotaan mitä keksitään. Paria juttua jo pyörittelen mielessä, kerronpa sitten vähän lähempänä ajankohtaa.

Yksi iso asia on Diana Cooper Foundationin uudet Personal Development –kurssit. Oisko tuo suomeksi vaikka Oman elämän luomista. Hmm, pitää miettiä kunnon nimi. Henkilökohtainen kehitys kun on ihan oikea asia, mutta kuulostaa aika tylsältä. Joka tapauksessa kursseja on tulossa, ja idea on siis se, että he, ketkä ovat kiinnostuneita Diana Cooper Foundationin kurssien laadusta ja hyvästä sisällöstä mutta eivät syystä tai toisesta halua tulla opettajakoulutuksiin, saavat myös mahdollisuuden opiskeluun koulussa. Opekoulutukset eivät millään muotoa ole vain opettajaksi aikoville, niitä voi käydä ihan oman kehityksen tueksi, ja osa tekeekin niin. Silti myös näitä tulevia lyhyempiä kolmen päivän koulutuksia tarvitaan.  Tulossa ovat jossain vaiheessa, toivon mukaan jo alkuvuodesta. Ryhmätyössä aina vähän kestää, mutta sittenpä tulee parempaa jälkeä.

Ihanaa, vesisateeseen kävelemään kaduille, jotka ei ole liukkaita. Kiitos tästä marraskuusta, kaikki kaverit joka värähtelyssä. Niin, ja kalenteri. Melkein puolitoista viikkoa sitten tuli painolta ilmoitus, että kalenteri tehdään välittömästi. Varmaan niin tekivätkin, mutta ei ole vielä tullut tänne asti. Odota sitä kyllä ihan näinä päivinä. Yleensä paino laittaa ilmoituksen, kun paketti on kuljetuksessa, ja siitä sitten menee pari päivää, kun se on täällä, ja sitten saan ne välittömästi postiin. Hyvää kannattaa odottaa, kyllä se sieltä tulee. Tällä kertaa nauroin itsekin, kun arkkienkelien viesteistä osasta en tajua vieläkään mitä ne tarkoitti. Kaipa tuo aukeaa, kun kyseinen viikko tulee kohdalle.

Kommentit

Muita juttuja

Selvittiinpä siitäkin

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu

Maatähden muutosta