Politiikkaa ja muuta

Onpa ollut pitkä tauko kirjoittamisessa. Kiirusta, kiirusta… Parhaillaan on menossa maailman ensimmäinen Diana Cooper Foundationin masteropettajakoulutus suomeksi, Suomessa. Hyvä me. Mietin tuossa, että ihan yhtä hullua kuin on ottaa vastuu toisen ihmisen ajatuksista, tekemisistä tai asenteista, eli kantaa huolta tai tuntea häpeää toisen puolesta, ihan yhtä hullua on olla ylpeä toisen puolesta. Mutta ei auta, kyllä olen. Olen ylpeä näistä opettajistani, jotka ovat masteropettajan polulle astuneet, ja sen myötä ottaneet suuremman vastuun ja roolin valon tuomisesta tälle planeetalle.

On aivan ihanaa huomata muutenkin, miten paljon enemmän ihmiset ovat heränneet henkisen maailman olemassaoloon, tajunneet enkelien kulkevan vierellään ja alkaneet luottaa omaan viisauteensa. Uusi kultainen aika on joidenkin lyhyiden vuosien päässä, joten on jo aikakin. Muutos on tulossa, ja siksi asioiden pitää muuttua, tuli mieleen kun huomasin Trumpin valinnan presidentiksi.

Kaikki palvelee valoa ja sitä, että pääsemme uuteen kultaiseen aikaan. Jos siis siihen tarvitaan maalle johtaja, joka omalla esiintymisellään ja teoillaan herättää ihmiset huomaamaan oman voimansa ja muutoksen tarpeen, niin tapahtuu. Toivon kovasti, että myös Suomessa aletaan ymmärtää asioita vähän syvällisemmin, ettei taas sitten seuraavissa vaaleissa äänestetä sitä tyyppiä, joka on kokenut. Oispa aika somaa, jos kaikki olisivat uusia politiikassa ja aidosti tekisivät työtä kaikkein korkeimmaksi parhaaksi.

Olen sivusta seurannut lähimmäisten turhautumista politiikassa ja isoissa järjestöissä. Kun asiat edelleen päätetään pienessä piirissä, kuten ”on aina tehty”, sinisilmäinen ihminen, joka luulee pääsevänsä aidosti vaikuttamaan, turhautuu ja masentuu. Silti tarvitsemme niitä ihmisiä, jotka jaksavat ihmetellä, yrittää ja pyrkivät muuttamaan asioita kaikkien parhaaksi. No joo, silti sanoin äidin pienelle, jota pyydettiin puolueen ehdokkaaksi, että ootko tosissasi. Ei sun hermot kestä siellä, koska et kestä pätkääkään epäoikeudenmukaisuutta. Katsotaan lähteekö, sitten tuntisin jo aika monta yhteiskunnallista vaikuttajaa.

Kalenteria kysellään kovasti, mutta kyllä se taitaa mennä marraskuun ihan loppuun, ennen kuin saapuu ja pääsen postittamaan. Tähän aikaan painoissa on huisketta, ja minun pieni tilaukseni odottaa kiltisti vuoroaan. Tulossa on kuitenkin, ja ihan varmasti juuri oikeaan aikaan. On ollut myös kiva kuulla, miten Margitin ja oma kirjat ovat kirjastoissa menossa koko ajan, niin ettei niitä tahdo saada luettavaksi. Ihan vinkkinä voisi tietysti sanoa, että ei ne nyt niin kamalasti maksa, jos vaikka ostaisi itselleen… Saatavilla Suomalaisesta, Adlibriksestä ja Akateemisesta ainakin. Eranovasta en tiedä, ovat tainneet myydä loppuun minun numerologiakirjani, tai sitten pari kappaletta voi olla. Josta kaikesta tuli mieleen, että Diana on muuten tekemässä lohikäärmekortteja! Vau! Maltan tuskin odottaa.

Kommentit

Muita juttuja

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa

Tunteita tulvimalla

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu