Tais mennä vähän överiksi

Meillä on jokaisella nappuloita, joita painelemalla kanssaihmisemme saavat meidät hyppimään seinille. Kun tarpeeksi kauan rassaa, alkaa stressata ihan riittävästi. Pari asiaa elämässä on sellaisia, jotka vievät voimia huomattavasti enemmän kuin pitäisi, johtuen niiden painolastista ja koko sekavasta villalankavyyhdestä, joka niiden mukana aina tulee.

Nyt sitten huomasin selittäväni kädet heiluen englanniksi miten en kestä, kun tehdään päätös, eikä sitten kukaan noudata sitä, ja miten se vie voimia ja ottaa päähän ja miten alan olla kohta sitä mieltä, että saavat kaikki pitää tunkkinsa. Tuota viimeistä en muuten osannut kunnolla englanniksi selittää… Lisäksi perustelin tätä kaikkea sillä, että Suomi on ainoa maa maailmassa, joka maksoi sotakorvaukset – eli minusta se tehdään, joka on sovittu, eikä sopiminen tarkoita, että nyt tätä aletaan miettiä. Kuten sanottu, meni vähän överiksi…

Sattuuhan noita. Lueskelin kaverin tekemää auringonpaluukarttaa, ja siellä sanottiin, että taitaa tää oma vuosi mennä vähän tunteiden kanssa tasapainoillessa. Ihanko niin ois… Lisäksi siellä käskettiin tehdä yhtä sun toista, jotta hyvin voisin ja eläisin onnellisena, mutta en nyt tiedä. Pitää harkita oisko kärsiminen ja kestäminen kuitenkin parempi kuin hyvinvointi ja onnellisuus.

Tuota samaa taitaa olla liikkeellä muillakin. Olen kuunnellut tuttuja ja asiakkaita ja kurssilaisia, ja on aika hienoa, että moni alkaa aprikoida oisko se siinä, kaikki ikuinen mutkutus, kärsiminen ja kestäminen ja oman vuoron odottaminen. Nyt kun vielä runsauskurssilla taotaan päähän samanlaisia asioita, toivon, että monet alkavat tajuta, että täällä ollaan elämässä ihan omaa elämää, ei kenenkään muun sanelemaa. Pakkoja on kaikilla, mutta asenne ratkaisee. Ja kun asenne on kohdillaan, alkaa ne pakotkin hälvetä.

Kalenteria lähti kassikaupalla maailmalle, ja meidän postin (lue: Siwa) täti oli hätää kärsimässä, kun kone kuulemma ei voi antaa lipukkeita montaa eikä ole niin isoja postimerkkejäkään, että ne kävis, eli en voinut itse liimailla mitään. Sitten laitettiin kalenterikuori kerrallaan, huolimatta jonosta, joka oli sekä postiin että kassalle. Enkä muuten tajua sitäkään, miksi meidän posti piti lopettaa ja siirtää kilometrien päähän omakotialueelle, missä asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä – varsinkin, kun näköjään Posti edelleen käyttää sitä vanhaa huoneistoa meidän ostarilla lajitteluun yms. Ehkä sen yhden tai kahden ihmisen palkan säästö oli se kriittinen piste. Josta tuli mieleen, että olin aivan ällistynyt, kun tajusin, että postia ei enää lähetetä osoitteella, vaan puhelinnumerolla. Eikä tullut pieneen mieleenkään kysyä kenenkään puhelinnumeroita. Sori, nyt tulee kirjeet ja paketit vanhanaikaisella tavalla.

Jos laskut on oikein, ihan muutama kalenteri on vielä vailla omaa kotia. Muuta ei olekaan tarjolla kuin yksi numerologiakirja, kaikki muut kirjat ja painokset on taas kerran myyty loppuun. Hienoa, kerta kaikkiaan. Kun vielä tuo yksi työn alla oleva tuosta tulisi tehtyä, saatais jotain uuttakin välillä. Asia, mitä kovasti ihmettelen sen kanssa, on se, että arkkienkeli Sandalfon on kovasti aktiivinen ja ensimmäisenä jonossa joka kerran, kun alan kirjoittaa. Siinä täytyy olla joku juttu, jota en ole vielä tajunnut.

Osan tajuan kyllä, sillä viime aikoina minua on kovasti kiehtonut ajatus oikeasta asuinpaikasta ja oikeista paikoista matkustaa, jotka yhdistävät maatähtemme planeettaan valtavan paljon voimallisemmin, ladaten valokoodeja, jotka eivät ole mahdollisia, jos paikka ei ole oikea. Sandalfon pitää huolta kaikkien maatähdestä, joten ehkä hän pyörii siksi tässä lähellä. Minusta on aika mielenkiintoista sekin, että nykyään myös astrologiassa on joku systeemi, jolla voi katsoa mikä on oikea paikka sinulle. Tai ehkä se on ollut aina, mistä minä tiedän, mutta itse törmäsin siihen vasta nyt. Olen yrittänyt miettiä miten sen itse voisi katsoa, mutta pitänee kilauttaa kaverille, kun oma pää vain pyörii eikä toimi. Tai sitten vain kysyn Sandalfonilta. Jos sieltä tulee joku yleispätevä ohje, pistän senkin kirjaan. Sitten hyvässä lykyssä muutetaan kaikki:):

Kommentit

Muita juttuja

Ei jaksa… tai ehkä kuitenkin pitäis, koska Atlantis kutsuu

Selvittiinpä siitäkin

Maatähden muutosta