Tyhmyyttä vai jotain pahempaa

Luin lehtijutun, ja huomasin sen kommenteista, että sadasta kaksi kommentoi itse asiaa. Kaikki muut oli lukeneet jutun tietoisesti tai luultavasti tiedostamattaan ihan pieleen ja vastasivat siihen, mitä kuvittelivat kirjoitetun. Luetun ymmärtäminen on taitolaji, tiedetään…

Jostain syystä tyhmyys tai joku muu elää omaa elämäänsä. Kun kärjistetään, tuomitaan ja tulkitaan, se alkaa pyöriä ihan omana energianaan ja vahvistuu, ja sitten vetää mukaansa yhä enemmän porukkaa, ja homma kärjistyy yhä lisää. Eli tyhmyyttä vai jotain pahempaa?

On tosi helppo myöntyä tai olla hiljaa, kun joku vahvempienerginen tai ainakin äänekkäämpi julistaa jotain. Enkä tarkoita, että pitäisi alkaa väittelemään. Uskomusten kanssa ei voi väitellä, tyhmyydelle ei voi mitään. Ihmistä ei voi valaista väkisin, ainoa konsti on pitää oma valonsa kirkkaana ja elää niin kuin oikeaksi kokee, opettaa omalla esimerkillään. Aina voi sanoa, että ajattelen erilailla, että ei ole minun juttu, en tule mukaan tuohon. Siitä saa sitten vähän lokaa niskaan, määrä riippuu tilanteesta ja siitä julistajasta. Jos sitä ei halua, ei tarvitse itseään pakottaa, sillä jo pelkästään se, että itse miettii asian itselleen selväksi, alkaa muuttaa energiaa.

Yksi ihminen, jonka uraa ja työtä olen seurannut joitakin vuosia, lopetti kaiken sosiaalisen median käytön, koska ei kestä sitä, että häntä ja hänen perhettään vastaan hyökätään jatkuvasti, kun hän julkaisee jotain. Ymmärrän hyvin toisaalta. Kaikkea ei tarvitse sietää. Toisaalta se on sääli, sillä netti ja some tarvitsee hörhöjä ja valoisampaa energiaa.

Olen joskus miettinyt sitäkin, että voisin alkaa kirjoittaa varjoblogia toisella nimellä, sillä tämä nykyinen alkaa kerätä vähän väärinymmärryksiä myös. Toistaiseksi minusta on lähinnä hassua, että joku voi vetää herneen nenuunsa siitä, että kirjoitan hänestä, kun kirjoitan itsestä tai omasta elämästä. Mutta kuten sanottu, uskomukset on aina vahvempia kuin tieto, saati viisaus. Sitä paitsi ihmisillä on kyky uskoa kahteen tai jopa useampaan täysin vastakkaiseen asiaan yhtä aikaa, lainkaan miettimättä oisko jossain joku vipaus. Ihmiset on outoja, kuten olen sanonut jo noin miljoona kertaa…

Rakkaus on kanssa mielenkiintoinen sana nykyään. Se näkyy antavan tekosyyn kaikenlaiselle tuomitsemiselle ja vaatimuksille. Tämä on varsinkin meikeläisten hommaa, kun halutaan lytätä toinen, kerrotaan mitä kamalaa hän on tehnyt tai jättänyt tekemättä tms, ja perustellaan se rakkaudella. Juupa niin. Rakastava ihminen vain hyvää hyvyyttään on toisten tuomari ja oikeamielisin kaikista…

Toinen versio on se, että jos joku tekee väärin, ihan niin kuin vastoin sääntöjä, määräyksiä ja lakeja, siitä ei saa sanoa eikä vaatia tekemään oikein, koska väärin tehnyttä pitää rakastaa. No niin pitää, minunkin mielestäni. Ei se silti tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä kaikki teot. Ne on kaksi eri asiaa. Vaikka kuinka rakastaisin joka ikistä ihmistä, en minä silti halua ketään rikkomaan ikkunoitani. Tai suostu hyväksymään hyväksi opettajaksi tai hoitajaksi ihmistä, joka pelottelee kurssilaisiaan tai asiakkaitaan, tai tekee hommiaan rahasta tai egosta tai pitää omaa mielipidettään ainoana oikeana. Voin rakastaa ja hyväksyä sen ihmisen, ja varsinkin sen jumalallisen kipinän siellä sisällä, mutta jotain tolkkua teoissakin saisi olla.

Nyt, kun näitä mielenkiintoisia energioita on ollut tapetilla viime aikoina, olenkin yrittänyt miettiä koska alkoi tapahtua kummallisia asioita. Minusta viime syksystä asti varsinkin ns. valotyöntekijöiden joukossa on tapahtunut outoja. Ehkä se on putsaamista, asenteet, uskomukset ja muut kummallisuudet nousee pintaan. Ihmiset, joista en olisi ikinä uskonut, ovat tehneet asioita, joita en olisi osannut kuvitellakaan enkä pysty hyväksymään tekoina. Nyt sitten tämän vuoden puolella tuntuu, että normi-ihmiset on alkaneet herätä taas sankoin joukoin, ja se saa jonkinlaisia lieveilmiöitä. Mutta kaikki se on tietysti eteenpäin, valoa kohti ja uutta kultaista aikaa kohti.

12 säteen kurssi loppui, ja se oli valtavan energinen ja myös korkeavärähteinen. Sen myötä tuntui, että monelle aukeni ihan uusia asioita. Serafinan opistossa on myös mielenkiintoisia energioita menty, ja tulossa. Näiden kahden kurssin myötä varsinkin olen taas itse miettinyt vastuuta. Energiat on jotain aivan huikeita, enkä todellakaan usko, että ihan kaikkea on edes tarkoitus jakaa vielä tässä hetkessä kursseilla. Mieli tekisi, mutta tiedän, ettei aika ole vielä oikea. Kirjojen kanssa on helpompi. Jos ihminen tajuaa kirjasta jonkun jutun, mitä voi käyttää, hän on siihen valmis. Kurssit on vähän erilaisia, ja jonkinlaisella keskitasolla on hyvä pysyä. Ehkä sitten Serafinan opisto II on sitä energiailotulitusta, mitä haikailen jo nyt. Katsellaan, mielenkiintoinen kesä ensin välissä.

Kommentit

Muita juttuja

Uskaltaisinko olla onnellinen

Tyhmyyttä ja tahdittomuutta, mutta nyt jo kultaista energiaa