Joskus mietin…

Varsinkin nyt. Mietin miksi olen laittanut hyvään talteen kaappien uumeniin asioita, jotka olen unohtanut. Ei niitä nyt hirveästi ole, mutta sen verran, että kysymysmerkkejä nousee. Mietin myös sitä, että miksi ihmeessä meillä kirjoja on niin paljon – ja olen sentään heittänyt niitä vähintään pienen maaseutukirjaston verran poiskin. Mietin sitäkin, että olenkohan vähän hidas vai muuten vain tajuamaton. Esimerkiksi tänään vasta tajusin, mitä aarrekartta tarkoittaa.

Pari päivää sitten remppapienokainen (ei voi sanoa mies, kun minusta se oli niin nuori…) kävi sanomassa, että maanantaina alkaa sitten keittiö-, eteinen- ja lattiaremontti. Kiva, parveke ja ulkopuoli alkoi jo. Siinäkin vähän aikaa piti miettiä. Miksi minä… Miksi minun asunnon kohdalle kaikki yhtä aikaa, ja parveke pitää olla tyhjä, ja vielä juhannus osuus tähän saumaan. Sitten taas tajusin, että olenko vähän – hmm. Hidas – ei. Tyh… - ei. Ehkä keskittynyt liikaa negatiiviseen.

Onneksi sitten ymmärsin, että jos ne kahden eri remontiiporukan tyypit tekee kaiken suht yhtä aikaa, vaikka vähän venyiskin, sittenpä on tehty kerralla, ja kertapakkaaminen ja kolme kertaa kaiken siirtely riittää. Ensin pakataan kaikki, siirretään puolikkaaseen asuntoon, tai vähän alle, ja sitten kun toinen puoli on tehty, siirretään sinne, ja sitten kun kaikki on tehty, siirrellään suhteellisen entisille paikoilleen.

Kun sais vielä tuon pakkaamisen. Kun ei ole tottunut ruumiilliseen työhön, ei jaksa tehdä sitä tunteja peräkkäin. Lisäksi vielä pitäisi töitäkin tehdä, ja jotenkin järkeillä missä järjestyksessä asiat pitää tehdä, että saan mukaan kaiken tarvittavan ja niin edelleen. Toisaalta on ihan kiva, olen siitä outo, että tykkään muuttamisesta. Muutto olisi kyllä helpompi, koska silloin voisi viedä kamoja jaloista pois uuteen paikkaan. Mutta kyllä tässäkin ihan kunnon pakkausta, siirtelyä, nostamista, kantamista, kipeät lihakset ja pölystä tukossa olevat hengityselimet saa. Ihan kiva.

Niin, se aarrekartta. Naapurissa on päiväkoti, ja siellä joku täti huuteli toiselle, että täällä tehdään aarrekarttoja. Hassua mistä oivallukset joskus tulee. Toivomusaarrekartan varmaan kaikki tietää, kuvilla, teksteillä ja voimalauseilla luodaan itselleen hyvää tulevaisuutta. Joillakin toimii, ja joillakin ei. Itse kuulun siihen ei-osastoon. Kunnes nyt sitten valkeni. Sehän on aarreKARTTA. Eli kyse ei ole siitä, että kerään kivoja kuvia punaisesta autosta (juu, en halua, vitsi, vitsi, yläkerta), vaan kyse on reitistä sen halutun luo.

Ehkä tuota pitää vielä vähän miettiä. Voin olla hyvin väärässäkin, mutta minusta kaikki aarrekarttasysteemit keskittyy siihen, että yritetään vaikuttaa alitajuntaan ja energiaan ja vetää puoleensa sitä, mitä kuvissa näkyy. Tekeekö kukaan sen niin, että kyseessä olisi reitti? Kaiken tämän sälän keskellä tekisi kyllä mieli kokeilla kovasti, jos vaikka olisin keksinyt itselleni sopivan aarrekarttasysteemin. Se voisi toimiakin, sillä ainakin joistakin asioista tiedän suunnilleen sen reitin, mitä pitkin on mentävä. Ei vaan tule mentyä. Harkintaan…

Kaiken muun kivan ohella iloitsen kovasti Siriuksen mestareista, jotka on muuten melkoisen järeää porukkaa. Serafinan opiston myötä tulee itsekin syvennettyä suhteitaan kaikenmaailman, ei kun kaikenuniversumin tyyppeihin. Vaikka Sirius on minulle vain koulutuspaikka, kuten monelle seminörtille, sen energia on aika ihana. Ne kokonörtit on ymmärtääkseni hyvin moni suoraan Siriukselta kotoisin. Siriuksen teknologiaenkelit on muuten ihan mahdottoman päteviä auttamaan, kun tekniikka mättää.

Kommentit

Muita juttuja

Kiitos tästäkin kaikesta

Evakkoelämää