Tavaroita ja oppimista


Oppimista on suoritettu taas ihan kiitettävästi. Vaikka tietää, ei aina muista, joten nyt on sitten muistutettu. Esimerkiksi siitä, että kun ihminen valittaa elämästään, hän ei halua muutosta eikä hyviä neuvoja, hän haluaa vain valittaa.

Koska olen niin kauan tehnyt hoitoja ja kanavointeja ja jonkinlaista neuvonantajan hommaa, tietysti automaattisesti näen ratkaisuja, enkä muista pitää suutani kiinni. Mutta kuten kaikki tiedämme, muutos on pelottava, joten tuttu huono tilanne on parempi kuin uusi parempi. Ja sitä paitsi kuten olen sanonut ennenkin, ihminen tekee yleensä ihan mitä tahansa, ettei tarvitse olla onnellinen. No, ehkä opin joskus vain kuuntelemaan ja hymisemään myötätuntoisesti. Vieraampien ihmisten kanssa sen jo osaan, mutta tuttujen kanssa tulee puhuttua suoraan, ja se ei ehkä ole oikein aina hyvä.

Muistutus tuli myös siitä, että aika on suhteellista. Remonttien ja ehkä remonttimiestenkin aika käyttäytyy erilailla kuin muiden ihmisten aika, ja kun olet paikassa, jossa et oikeastaan halua olla, aika hidastuu. Juu, kyllä se nopeutuukin silloin, kun on jotain ihka ihanaa, mutta tuota ei ole nyt ollut tarjolla kovin paljoa.

Olen kohta kaksi viikkoa ollut evakossa, ja tuntuu, kuin olisin ollut pois kotoa kuukausia. Ensi viikolla alkaisi olla paluun aika, toivottavasti asunto on kunnossa, sillä en kestä yhtään enempää. Itse asiassa se suurin ihanuus tietysti alkaa vasta sitten, kun pääsee ihmettelemään muuttunutta kotia ja tavaroita, jotka nyt ovat kaikki yhdessä huoneessa. Kaipa niitä pitäisi saada leviteltyä taas paikoilleenkin, mutta ainakin yritän heittää vielä jotain poiskin.

Voisin olla täysin onnellinen suhteellisen tyhjässä asunnossa – kunhan kameroita, tietokoneita yms. on tarpeeksi, ja kirjoja tietysti. Itse asiassa pitää olla myös kyniä, värejä ja maalaustarvikkeita. Eli oisko se muuten suht tyhjä asunto, mutta kaappitilaa riittävästi. Kuulostaa hyvältä. Ai niin, enkä kyllä haluaisi olla ilman kristalleja ja kristallikalloja. Ja ehkä osa laajasta enkelikorttikokoelmastakin voisi jäädä.

Olen täällä varamajoituspaikassa ihmetellyt miten paljon ihmisillä voi olla tavaraa. Totta kai meillä siis voi olla tavaraa, kunhan se on rakasta, kaunista ja käytössä, mieluiten kaikkea kolmea. Voimme iloita ja nauttia kauniista esineistä, ihanista koriste-esineistä ja vaikka kauniista kattauksesta, se on juuri niin kuin pitääkin. Ilo ja kiitollisuus ovat korkeita energioita, ja meillä on koko kaunis maailma kaikkine ihanuuksineen käytössä. Ei ole myöskään kovin korkeaa värähtelyä nyrpistellä toisten tavaroille ja niistä iloitsemiselle, kukin tulkoon onnelliseksi tavallaan.

On kuitenkin eroa siinä onko tavaroihinsa (tai ihmisiin tai muuhun) kiinnittynyt niin, että pelkää niiden menettämistä. Ripustautuminen ja pelko menettämisestä vetävät energioita alaspäin. En tiedä mikä pelko siinä on, kun emme voi heittää pois tai laittaa kiertoon tavaraa, jonka olemme saaneet lahjaksi, tai ostaneet virheostoksena. Mikä ihmeen jumi pitää kiinni siitä, mikä on jonkun muun mielestä hienoa? Ehkä se liittyy siihen, ettei halua loukata toista, vaan mieluummin kärsii itse. Mikä itse asiassa madaltaa tehokkaasti kummankin energioita. Ei tietenkään tarvitse loukata ketään, voi kiittää ja ottaa vastaan, jos lahjoja tulee, varsinkin, jos ne on annettu rakkaudella ja ajatuksella. Ei niitä tavaroita silti tarvitse säilyttää vuosikausia, jos ne ei ole itselle mieluisia.

Tässä asunnossa on kahviastiastoja kai ainakin kolme, jo aikanaan käyttämättömiä ja nyt jo pölynkerääjiä. Lasisarjoja on vaikka kuinka monta, samoin lautasia kaikenkokoisia. Kaikkea kodin tavaraa on moninkertaisesti, eikä kukaan käytä eikä tarvitse niitä. Ei vain tule heitettyä pois, kun on lahjaksi saatu tai aikanaan ostettu. Lasihyllyt ovat täynnä toisten mielestä sopivia lahjaesineitä, jotka varmasti ilahduttivat aikanaan, mutta joita ei ole edes huomattu vuosiin. Kaikkea on, ja se vaikuttaa koko asunnon energiaan. Kaikki roina kun madaltaa energioita, ja tekee entistä vaikeammaksi aloittaa raivaus.

Kun pääsen kotiin, alan uudestaan syynätä kaappeja ja tutkin joka ikisen tavaran, joka aiotaan siirtää paikalleen. Haluan päästä eroon niin paljosta kuin suinkin, niin pian kuin suinkin. Huomasin nimittäin jo sen, että kun siivosin kaappeja samalla kun kokoilin kamoja remonttia varten, elämä alkoi muuttua samalla. Sen tietää - ainakin fengshui-konsultti tietää, ja jokainen, joka on roinasiivousta ikinä tehnyt -  ja silti sen tahtoo aina välillä unohtaa.

En taida silti potea huonoa omaatuntoa siitä ihanasta kynästä, jonka löysin kaupungilla käydessäni. Kyniä on ihan riittämiin, mutta juuri sitä sävyä ei ainoatakaan. Eli ei se ihan turhuutta ollut, päinvastoin toi tullessaan iloa ja kiitollisuutta ja se jatkuu vielä pitkään, kun sitä käytän. Kiitos tavaroista, joita rakastan ja joista iloitsen. Menkööt ne kaikki muut pois helposti ja vaivattomasti.

Kommentit

Muita juttuja

Enkelien valomerkit

Lohikäärmeitä ja muuta ikuista

Onnellisuutta ja vähän muutakin