Lohikäärmeitä ja muuta ikuista


Kotimaan matkailua tuli vähän harrastettua. Kävin Tampereella katsomassa Kiinan keisarien Kielletyn kaupungin näyttelyä, ja samalla Kivimuseossa. Matkaseura ei oikein ensin tahtonut ymmärtää, kun annoin yhden kameroistani käteen, ja sanoin, että kuvaa kaikki, missä on lohikäärme. Ei siellä kovin montaa ollut, mutta muutama kumminkin. Aika pieni näyttely, mutta koska tykkään kovasti tuomari Deen seikkailuista, oli kiva nähdä ihan livenä hänen aikalaisiaan tavaroita, kuten kirjoitusvälineet. Lisäksi tietysti ne lohikäärmeet olivat hienoja.


Kivimuseossa näin myös livenä asioita, joista olen vain lukenut. Välillä tuntuu kuin olisin kolmevuotias, kun silmät ymmyrkäisinä selitän matkakumppanille, että kato tota… Suurta innostusta herätti tällä kertaa noduli. Ihan oikea sellainen, hain hampaineen kaikkineen. Vau. Kyllä luonto on ihmeellinen. Trilobiitti oli toinen, mikä oli kiva nähdä oikeasti. Vautsi. Kristallit ja kivet oli tietysti mahtavia. Kivimuseossa oli laitettu ametistionkaloita ympyrään, ja oli muuten melkoiset energiat. En tiedä tajusiko kukaan muu mitään, mutta kyllä minulla alkoi sellainen humina energiakentässä, että hyvä kun tolpillaan pysyi. Jos ne olisi fiksuja siellä museossa, laittaisivat vielä penkin siihen keskelle, siinä voisi sitten käydä puhdistautumassa ja nauttimassa energioista.

Ja jatkuu…
Ikuisuusprojektia riittää. Kuten yksi kurssilainen sanoi, kaapit on kuin Tetris. Pakattu tiiviisti täyteen, yhtään tyhjää kohtaa ei näy missään. Tosi hyvä, että sai remontin alta pois tavaroita. Nyt sitten kun olisi aika purkaa, onkin taas vähän eri juttu. Kaapeista on hankala ottaa mitään pois, koska ne on niin hyvin pakattu. En löydä mistään asioita, joita välttämättä tarvitsen, mutta sen sijaan löydän kovasti tavaroita, joita en edes muista omistavani. Edelleen ja vielä, vaikka paljon lähti kamaa poiskin. Tänään en enää ymmärtänyt miksi kuukausi sitten päätin säilyttää jotain omia työjuttuja, ja heitin ne menemään. Niin muuttuu tärkeysjärjestys, joskus nopeastikin.

Olen myös metsästänyt ympäri maailmaa, ihan kirjaimellisesti, harmaata rikkovia värikkäämpiä vaihtoehtoja lamppuihin ja tuoleihin ja muihin tavaroihin. Jostain syystä valkoinen ja harmaa ovat kovasti nyt tarjolla joka puolella. Tai sitten kaikki mitä löydän on niin rumia, etten halua niitä tänne. Matto löytyi Ruotsista, ja vähän taas omatunto kolkuttaa ympäristösyistä, mutta tilasin sen silti. Se näköjään suoritti matkailua Tanskan ja Ranskan kautta ennen kuin tuli Suomeen, aika haipakkaa, sillä toimituksessa ei kulunut kuin puolitoista päivää. Oispa kiva jos joskus täälläkin asiat toimisi noin nopeasti.

Nyt on sitten olkkarissa matto, edes jotain, kun ei mulle myyty nojatuoleja. Ihan kirjaimellisesti taas. Myyjä nimittäin selitti mikä niissä tuoleissa oli vikana, mitkä olisin halunnut, ja sanoi ettei myy niitä minulle. Hän suositteli melkein alkuperäisversioita eikä halpoja kopioita, mutta en raski millään maksaa tuoleista niin paljon. Varsinkin kun ihan alkuperäiset, joiden mukaan kaupassa olevat on tehty, on jo kotona, ne vaan vaatisi vähän uudistusta. Kun aikansa ravaa kaupoissa ja surffaa tuntitolkulla netissä ja etsii asioita, joiden kuvitteli olevan aivan yksinkertaisia ostaa, alkaa kypsyttää. Olenkin sitä mieltä, että pitäkööt tavaransa, minä pärjään ilman.  Niin kauan kuin on tietokoneita ja kameroita ja netti toimii, on kaikki melkein hyvin.

Outoja juttuja tapahtuu rempan kanssa kyllä vieläkin. Puuttuva keittiön kaappi tuli, mutta siinä ei ole takaseinää. Ymmärrän kyllä, sillä tämän talon seinissä on pinta-asennuksena tehty aika isot putket. Mutta ihan oikeesti, mitä voit laittaa kaappiin, missä ei ole takaseinää, kun hyllyt on kuitenkin kapeammat kuin kaappi, joten tavarat voi tippua sinne jonnekin uumeniin? En ole vielä vastausta keksinyt, mutta onhan tässä vielä aikaa. Kaappi nimittäin tuli, mutta siinä ei ole ovia, joten remppamiehiä näkee jatkossakin.

Yksi poika löytyi eräänä aamuna keittiöstä. Heräsin ääniin ja mietin miksi parveketyypit on aloittaneet niin aikaisin, mutta sitten tajusin, että taitaa kuulua vähän lähempää. En tiedä kumpi hämmästyi enemmän, varmaan se poika, kun pistin pääni makkarin ovesta. Hän raukka luuli, että ketään ei ole kotona, joten ei soittanut ovikelloa. No, kyllä se sitten seuraavana aamuna soitti, tajusi kai, että muuten se taas tulee esiin pelkässä t-paidassa.

Kuusi viikkoa parvekeremonttia, eikä vieläkään… Maalarin kärry näkyy jo meidän nurkalla, joten jännityksellä odotan tuleeko se maanantaina tälle puolelle taloa vai kurvaako toisen talon puolelle. Jos se siirtyy tännepäin, saatan saada parvekkeen käyttöön jo viikon sisään. Ois kiva. Kaipaisin jotain kasveja ja kukkia ja aamukahveja ulkona. Keittiö on vielä kesken, ja koska tehdas on kuulemma lomalla heinäkuun, keskeneräisyys jatkuu. Ehkä sitten jouluksi.

Kommentit

Muita juttuja

Ametistit särkee päätä

11.11. tulee, oletko valmis?

Niin muuttuu suunnitelmat, kiitos Dianan, Timin ja opejen