Ihanaa kiitollisuutta

On aika hassua, miten joskus tietyn tyyppiset energiat kasaantuvat. No joo, planeetat, ja oma numerologinen kartta ja vaikka mitä, onhan se ymmärrettävää. Mutta kun elääkin pitää, en aina jaksa lueskella kaikkia karttoja, ja sitten vain tajuan, että kas vain minkälainen päivä, ylenpalttisesti jotakin.

Muutama kohta on ollut niitä, ettei mikään onnistu, mutta vähemmän sentään. Eilen oli sitten sellainen päivä, että sain pomppia ilosta ihan erityisen paljon. Toisaalta oli aika hupaisaakin. Autonkuljettaja sanoi, että ei oikein tajua, että voin olla ihan yhtä innoissani siitä, että löydän mieluista kahvijäätelöä vihdoinkin pitkän tauon jälkeen ja siitä, että saan ostettua uuden puhelimen.  Minusta tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Lisättäköön vielä ilonaiheisiin se, että löysin sudokuja, jotka on tarpeeksi vaikeita. Ihania ilonaiheita, kiitos, kiitos, kiitos.

En osaa arvottaa iloa rahallisesti. Ilo on iloa, onnellisuus on onnellisuutta. Luultavasti kiitollisuus ja tyytyväisyys ihanasta uudesta puhelimesta kestää vähän kauemmin kuin jäätelöpurkista tai sudokusta, mutta sitä hauskempaa. Nyt, kun jostain syystä löytyi samana päivänä monenlaista, oli aika kivaa. Kun vielä saisi puhelimen toimimaan, sillä olin niin varma, että sama simkortti käy vanhaan ja uuteen, etten edes tarkastanut. Ihan ei niin ollut, mutta eiköhän se parin päivän viiveellä ole kunnossa sekin.

17. koulu
Kiitos kaikille, jotka olette kyselleet 17. koulusta. Olen ollut kovasti innoissani itse tästä, ja olen edelleen. On lisäksi todella mukavaa, että sitä odotetaan ja kysellään. Elokuussa tapahtuvasta aukeamisesta olin melkoisen varma, joten aloin puhua koulusta kesällä, mutta menee elokuun loppuun, eikä ehkä ihan kaikkea saa heti. Paperilla näyttää kurssisuunnitelma ihan hyvältä, ja ihan hyvältä myös tehdessä, mutta kun yksittäiset kurssit voivat sisältää useita moduleja ja siis paljon työtä, aikaa kuluu ihan kivasti. Lisäksi pari muuta juttua taas kiilasi väliin, mutta pikku hiljaa koulu edistyy. Edelleen tähtään elokuussa aukaisuun, monenlaista on jo kasassa.

On ollut tosi mukava enkelien kanssa rakentaa enkelipolkua. Oma ajatus siitä, että olisi vain kurssi, joka olisi kerralla suoritettavissa, ja sitten siirrytään seuraavaan, ei oikein onnistu. En osaa tai pysty tekemään niin lyhyitä juttuja, joten yhteen kurssiin tosiaan voi sisältyä monenlaista. Varmasti pitkän päälle ehkä kuitenkin parempi ratkaisu, mutta nyt vähän työläämpi. Lisäksi nuo siipiveikot sanelee juttuja sitä tahtia, että tuppaa kaikki aineisto paisumaan vielä enemmän.

Kun tein lohikäärmepolkua, ihanat lohikäärmeet toivat taas tullessaan innostuksen ja ilon, kuten aina. Minun lohikset ainakin ovat niin rohkaisevia ja aikaansaavia, että ei aina tahdo vauhdissa pysyä. Tuntuu, että ne eivät kestä yhtään arkailua, jos mietin mitenkähän ja oiskohan, kohta on jompikumpi tönimässä tai hakee vielä apujoukkoja, jolloin niitä lauma tyrkkimässä minua oikeaan suuntaan. Kiitos vaan kaverit, mutta joskus olen vähän hitaampi kuin te:).

Lisäksi tässä on aasi ja heinätukko –ongelma. Eikö ollut joku vanha sananlasku aasista, joka ei tiedä kumpaa heinätukkoa haukkaisi, ja jää sitten lopulta ihan ilman. Valinnan vaikeutta on ollut, kun pitäisi ja haluaisin tehdä kahdenlaista hommaa koulua varten. On kurssit, visualisaatiot, videot ja muu sisältö, ja sitten on tekniikka. Kumpikin hauskaa ja aikaavievää ja tarpeellista, mutta ei voi tehdä yhtä aikaa tai edes kunnolla samana päivänä, kun ovat niin erityyppisiä hommia. Jos hyppii toisesta toiseen, menee hurjasti aikaa, että saa aivot toisentyyppiselle vaihteelle. Keskittyminen olisi kova juttu.

Tim Whild
Ihana Tim on muutaman viikon päästä täällä. Hienoa, ja ihanaa ja vaikka mitä. Odotan tosi paljon Timin tuloa, ihan sen kurssin takia mutta myös muuten. On kiva nähdä tuttuja kurssilla ja on hienoa saada taas uutta tietoa ja uusia kokemuksia. Pyysin Timiä tuomaan minulle kristalleja, joten sitäkin vähän jännitän. Juuri oikea sieltä taas tulee, mutta vähän silti askarruttaa. Kesti kauan, ennen kuin tulin kunnolla sinuiksi Timiltä hankkimani ison kristallikallon kanssa, joten jos sieltä tulee taas joku iso järkäle, joka on ohjelmoitu valmiiksi, voi olla tiedossa mielenkiintoisia aikoja.

Kaiken muun lisäksi pitäisi/saan tehdä Timistä pari videota, toisen kurssilaisille ja toisen yleiseen jakeluun. Ne jutut, joita minä haluan kysellä eivät ehkä käy yleiseen haastatteluun, joten pitää muistaa ottaa esille myös oma kysymyslista ihan sitten kahdestaan. Minä haluan tietää ehkä vähän teknisempiä ja yksityiskohtaisempia juttuja kuin ns. suuri yleisö. Varmasti osa kiinnostuksenkohteista menee yksiin, mutta koska tiedän jo paljon Timin elämästä Atlantiksella ja vähän muutenkin, ei niin hirveästi kiinnosta kysellä niistä enää. Yritän silti tehdä ihan kaikille kiinnostavan haastattelun.

Säästä
Säätila riippuu kollektiivisesta energiasta ja planeetan puhdistuksen tarpeesta. Ois niin kiva, jos jokainen säätä päivittelevä sanoisi, että Suomen kesä on hieno, tai että onpas mukava ilma. Ei väliä, vaikka se on sarkastisesti sanottu, lause toimii silti. Seuraavan kerran, kun joku valittaa, että sataa aina ja kamala kesä, saatan paukuttaa päähän sateenvarjolla:). Sitä saa mitä tilaa.

Kommentit

Muita juttuja

Seminörtin elämää

Kursseja ja suunnittelua

Periksiantaminen on syvältä