Kotona Atlantiksella ja vähän muuallakin

On kyllä ollut melkoista energiaa tämä viikonloppu. Leijonaportti on avautumassa huippuunsa parin päivänä päästä, ja tietysti energia tuntuu jo. Täysikuu ja kuunpimennys ensi yönä, ja kaiken huipuksi Diana Cooper Foundationin Kultainen Atlantis –opettajakoulutus. Maadoitus on ollut vähän välillä sanoisinko leijuvampaa sorttia kuin yleensä.

Aivan mahtavaa on kouluttaa ihmisiä, joita ei oikeastaan kovasti tarvitse edes kouluttaa. Totta kai kaikissa opettajakoulutuksissa kaikki käyvät läpi samat asiat, mutta varsinkin tässä Atlantis-koulutuksessa joskus saa kurssille ihmisiä, joiden vahvat muistot ja tieto Kultaiselta Atlantikselta täydentävät päiviä ja kurssiohjelmaa aivan uusiin sfääreihin. Olen täynnä kiitollisuutta ja iloa tästä viikonlopusta, kaikista oman elämän käännöksistä, koulutuksen sisällöstä ja seremoniaosuuden kotimatkasta. Joskus pääsee opekin reissuun… Kiitos kaikille osallisille siellä ja täällä, ja terveisiä kotiin. Yritän antaa joskus periksi:).

On toisaalta vähän hankalaa, kun energiatasolla noustaan sinne, missä sanat eivät riitä, vaan kyseessä on valo ja sen erilaiset energiamuodot. Yritä siinä sitten selittää sanallisesti. Lisäksi naureskelin sitä, että kristallikallojen kanssa alkaa nykyään päätä särkeä melkein jatkuvasti, tieto lisää tuskaa vai miten se oli. No, on ollut hienoa. Kiitos. Nyt sitten yritetään taas päästä vähitellen arkeen.

Timin kurssi on muutaman lyhyen viikon päässä. Sitä ennen reikimastereiden uudistumiskoulutus, ja 17.koulun rakentamista. Joku sitä jo kysyikin, mutta kuten aina, vaiheessa, vaiheessa on. Edelleen on aikomus saada se elokuussa auki, mutta laajuutta en tiedä. Niin laajasti kuin suinkin, tietysti.

Jotain olen sentään saanut aikaiseksi. Enkelikirja on viimeisiä viilauksia vaille valmis, eli ilmestyy syyskuussa. Nimen kun vielä keksisi. Tai sitten nimeksi tulee yksinkertaisesti Enkelit. Tai oisko Enkelit I, kun jatkoa on jo tulossa. Kyseessä on aivan perusjuttuja enkeleistä, niksejä arkeen. Enkeliniksinurkka? Ehkä ei. 

Kommentit

Muita juttuja

Tanssia lohikäärmeiden kanssa ja muuta kivaa

Maatähden muutosta

Niin muuttuu maailma(nkuva)