Kouluja muutoksessa - 17. koulu, Dianan koulu, Atlantis yliopisto...


Olen aivan innoissani Diana Cooper Foundationin uusista jutuista. Koulusta tulee taas koulu, nimi vaihtuu kesällä kuvaamaan paremmin nykyistä energiaa ja yhteyttä korkeisiin valo-olentoihin. Kaikki kurssit menevät uusiksi, koko koulutusjärjestelmä uudistuu sen mukaan mitä minä ehdotin. Hyvä minä, hyvä Suomen opet.

Niin hyvä kuin opettajakoulutussysteemi on ollutkin, planeetan ja ihmisten värähtely nousee hurjaa vauhtia, ja uudistusta kaivataan ihan kaikessa. On aika hienoa, että me saadaan Suomessa olla (taas kerran) ekoja maailmassa, jotka pääsevät uuden systeemin piiriin.

Uudistus tarkoittaa sitä, että opettajakoulutukset toimivat uudistetuilla manuaaleilla ihan kuten ennenkin. Järjestys sisällössä on vain toinen, ja sen myötä alkuvaiheeseen voi tulla, vaikkei olisi varma haluaako opettajaksi tai vaikka olisi varma, ettei halua.  Matskujen uudistuminen tarkoittaa aina myös värähtelyn nostoa, sillä kun uudessa energiassa tehdään työtä, materiaalit väistämättä sisältävät korkeampaa energiaa. Lisäksi Dianan kanavoimat koulun uudet jutut ja yhteydet tuovat omanlaistaan viilausta kaikkeen. Olen innoissani, ja toisaalta pikkaisen myös kauhuissani – ai minä vai, ai meidän pitää… Enkä vieläkään ole oppinut käyttämään aikaa niin sujuvasti kuin haluan. No, nythän on sitten syytä taas skarpata siinäkin.

Näyttää todella siltä, että tänä vuonna alan pyörittää kolmea koulua, joten työtä ei taaskaan kovasti puutu. 17. koulun Lohikäärmekoulu on vihdoin työn alla, ja sormet syyhyää jo kristallien pariin. Vihdoin tajusin näkökulman, jota haluan siinä koulutuksessa tuoda esiin. Ei enää puutu kuin alku, miten saan kurssilaiset hyppäämään sille tasolle, ja sitten tietysti uupuu se normaali, eli aika. Mutta ainakin tiedän mitä on tulossa, sekin on jo eteenpäin.

Atlantis-yliopiston linjaukset ja osin koulutukset ovat jo taas askeleen verran valmiimpia. Kaikki siis menee eteenpäin, vaikka välillä tuntuu, että mitään ja koskaan ja muuta vastaavaa. Atlantis-yliopiston jutut on aika hienoja, vaikka itse sanon. Ei aloittelijoille:). Eilen hysteerisenä naurettiin pitkän kokouksen jälkeen Susanin kanssa meidän uusia nimikkeitä. Ensin pitkä kokous, ja sitten vielä jatkettiin omia juttuja, joten hihittely sujui ihan mahtavasti.

Nyt pitäisi sitten ratkaista menenkö Diana Cooperin koulun tapaamiseen kesällä sittenkin Tanskan kautta, sillä siellä on kristallitapahtuma, jota Suomeenkin kaavaillaan. Mutta toisaalta, tapahtumien järjestäminen ei ole minun juttuni, mitä nyt Tim on poikkeus.

Reitti on syytä tietää jo nyt, koska se sitten vaikuttaa moneen muuhun asiaan jo toukokuusta alkaen, vaikka koulun tapaaminen on vasta kesäkuussa. Niin, tai ehkä opin kloonaamaan itseni, sekin voisi olla ajankohtaista. Ei niin, että olisin niin tärkeä, että joka paikassa kaivataan, vaan niin, että kun haluan tietää, oppia ja kokea niin monenlaista. Ois paljon kätsympää, jos voisi jakaantua moneksi. Kuten mestarit, eli ei muuta kuin värähtelyä nostamaan…

Magentalohikäärme on joka ikinen päivä viime viikkoina ilmaantunut esiin. Se liittyy sielutähteen ja menneiden elämien viisauden ja tiedon käyttöön ottamiseen, joten toisaalta ihan hienoa. Toisaalta alkaa ahistaa, kun tuntuu, että mitään viisautta koskaan missään… Siitäkö se tulee se tyhmyyden suvaitsemattomuus? Huomaa sen niin helposti, kun itsellä on niin paljon siitä kokemusta?

Kommentit

Muita juttuja

Kantaisko siivet

Muuttaisko Tuusulaan vai vaihtaisko nimensä

Uusi aika ois sit vissiin täällä – kursseja Kultaiselta Atlantikselta