Totuuden metsästystä

Kun osaisin olla tyytyväinen osatotuuksiin, saisin paljon enemmän aikaiseksi. Koska ihmisen tasolla emme voi millään tietää täydellistä totuutta yhtään mistään, toteutus tuppaa ontumaan. Tarkoitan nyt tällä kertaa kursseja, joita kirjoitan, kyselen yläkerrasta, kaivelen omia muistoja ja kerättyä viisautta, kirjoitan…. ja tiedän, että jotain vielä uupuu, jotain en tajua, joku palikka ei ole loksahtanut kohdalleen. Enkä sitten voi julkaista kurssia, kun en tiedä ihan kaikkea kaikista asioista juuri nyt.

Olisi paljon helpompaa, jos osaisin helpommin tyytyä siihen, että tällä hetkellä ymmärrän tämän näin. Yleensä siihen pitääkin tyytyä, mutta kun joku juttu jää vaivaamaan, se sitten vaivaa. Tällä hetkellä olen aivan ahdingossa arkkienkeli Mikaelin ja lohikäärmeiden kanssa. Meni aikaa ennen kuin tajusin mitä virkaa lohikäärmeillä yleensä on arkkienkeleiden kanssa, mutta se johtui osin siitä, että Diana Cooper Foundationin hommia on niin, ettei ehdi oikein ajatellakaan mitään muuta, saati sitten hiljentyä ja antaa vastauksen tulla. Nyt olen tuon kohdan saanut selvitettyä itselleni niin, että Lohikäärmekoulun matskut ovat edistyneet, mutta sitten alkoi tuo Mikael häiriköidä. Sori Mikael, mutta katvealueella taas ollaan, ei mene jakeluun vaikka yritän ymmärtää…

Jos tarpeeksi hermostun, unohdan koko jutun, eiväthän tulevat kurssilaiset osaa kaivata sellaista, mitä ei ole ennenkään ollut. Haluan kuitenkin, että kurssini ovat ajan tasalla, asioissa ja energioissa. Mikä tietysti tarkoittaa sitä, että on hankala saada mitään valmista, kun kaikki muuttuu koko ajan. Samaa valitti Tim Whild, kun juteltiin. Pitää vissiin oppia vielä nopeammaksi…

Olen saanut Turun enkeliopettajakoulutukseen ja kaikkiin sen osiin, joihin siis voi tulla mukaan muutenkin, jo paljon uutta valmiiksi. Foundationin manuaalit uudistetaan, ja koska tää täällä on taas yltiöpäisenä ensimmäisenä aloittamassa, hommaa riittää. On silti tosi hienoa nähdä edistyminen. Koulutusmatskuissa on paljon hyvää, mutta joihinkin asioihin on tullut täydennystä tässä taas energioiden noustessa, ja niitä täällä viilaillaan. Tuossa kyllä pätee myös se, että kaikki muuttuu kovaa vauhtia, mutta parhaamme koetamme.

Odotan tosi innolla tuota Turun koulutusta. Ihana päästä reissuun, ihana päästä kouluttamaan enkelijuttuja uudella tasolla, ja ei kai siinä Turussakaan suurempaa vikaa. Paljon sitä ei ehdi nähdä, mutta jospa jonkun vilahduksen ikkunasta ainakin. Siitä tulee vielä kivaa.

Vähintään yhtä hienoa on minusta kohta alkava numerologian jatkokurssi. Olen sitä tarkistellut, että jutut pitää paikkansa, ja samalla tuli uusikin idea. Miten sitten lienee toteutus, sen näkee. Joka tapauksessa mietin, että ois tosi hienoa alkaa kouluttaa/opiskella/tutkia Kultaisen Atlantiksen numerologiaa, sillä siellä me se osattiin kunnolla. Aika voisi olla tuoda sitäkin osaamista tänne yhä enemmän. Kun vielä keksisin mitä käytännön hyötyä siitä on, muuta kuin että ymmärrys energioista ja numeroista kasvaa ja värähtely nouseee, kun otetaan Kultaisen Atlantiksen jutut käyttöön. Onhan siinä tietysti siinäkin jo paljon:).

Kommentit

Muita juttuja

Muutos on hyvästä, muutos on hyvästä, muutos on hyvästä, muutos on hyvästä…

Lyhyempi kuin kanan lento

Merlinin luo