Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Kertarutinaa

Kuva
Tässä maailman ja ties minkä pelastamisessa jää omat hommat jalkoihin. Kuten ehkä olen maininnut noin satatuhatta kertaa. Nyt sitten en enää jaksanut, ja pistin nettisivut uusiksi. Vitsihän on siinä, että uusi sisältö on vaiheessa, joten järkevästi ajatellen ensin olisi tehty sitä sisältöä ja sitten vasta vaihdettu systeemit ja tekniikat. Mutta kun ei jaksa enää kitistä… Nyt sitten on pakko, kaiken muun keskellä. Hyvä minä.

Ei ole enää kuin pari viikkoa kun pitää lähteä Englantiin. Tai pääsee lähtemään, miten sen nyt ottaa. Sitä ennen oisi syytä vähän tehdä storyboardeja ja muitakin suunnitelmia, jotta kaikki hommat saa tehtyä.  Lisäksi pitäisi kai vähän pohtia mitä pakkaa mukaan, kun paluumatka menee vähän tiukille lentojen vaihdon kanssa, joten yritän pärjätä yli viikon käsimatkatavaroilla. Juu, eihän siinä mitään, mutta ongelmaa tuottaa näköjään joka toinen päivä koittava sade ja suhteellisen kylmät illat ja Diana Cooper Foundationin juhlallisuudet. No, ei ne mua ulos heitä avajai…

Tanssia lohikäärmeiden kanssa ja muuta kivaa

Kuva
Opekoulutukset on aina ihania, ja niissä tapahtuu huikeita juttuja. Ilman muuta myös tavallisilla kursseilla, mutta opettajaksi kouluttautuvat eivät ole enää aloittelijoita ja heillä on jokaisella oma osaamisensa, ja lisäksi voin heiltä vaatia enemmän. Totta kai, mitäs läksivät opekoulutukseen:).

Nyt on Turussa tanssittu lohikäärmeiden kanssa ja käyty muuttamassa chakrat kristalliseksi. En muuten edes tiennyt että se on mahdollista sillä tavalla… Vallan hieno opekoulutuksen viikonloppu ja voimakkaita kokemuksia ja hyppäyksiä energioissa ylöspäin tapahtui taatusti kaikilla. Hyvä me.

Kyllä nuo yläkerran kaveritkin ovat olleet hereillä, sen verran mielenkiintoisia kuvioita bongailin taivaalta, ilmalohikäärmeitä ja enkelinsiipiä ja muuta näkyi ihan kivasti.

Naureskelin itsekseni sitäkin, että aivan klassinen merkki, kun kurssin jälkeen astuin sisälle Turun linja-autoasemalle, ja koko isosta hallista ja kaikesta tarjolla olevasta huomio kiinnittyi yhteen kuvaan.

Nyt sitten työtä vuorotta,…

Maatähden muutosta

Kuva
Yksi hyvä juttu kaikessa opettamisessa ja manuaalien kirjoittamisessa on. Tai no, ehkä montakin hyvää juttua ja ilon aihetta, mutta yksi nyt ainakin. Ja se on se, että kun on eriteltävä ja selitettävä asiat niin, että muutkin tajuaa, oma ymmärrys aukeaa ihan uudella tavalla. Se on minusta itse asiassa aika hassua. Niin kuin nyt maatähtichakran kanssa. Ihan kuin en olisi ennen tiennyt mitä kaikkea se tekee ja miten, ja miten se kehittyy.

No, nyt sitten oivallus ja ymmärrys on astetta syvempi. Tieto on hyvä, mutta ymmärrys on ihan eri asia. Viisaudesta puhumattakaan. Sitä täällä ootellaan edelleen… Maatähtichakra on muuten mielenkiintoinen kapistus, ja vaikuttaa minun elämääni aika paljon tällä hetkellä. Nimittäin kun maatähti aktivoituu ja toimii viidennessä ulottuvuudessa, se alkaa ohjata ihmistä oikeaan paikkaansa Maassa. He, ketkä ovat sen löytäneet joko asuinpaikakseen tai joissa ovat matkustelleet, saavat oman sielunenergiansa tänne ihan eri tavalla kuin he – tai me – jotka emme…

Niin muuttuu maailma(nkuva)

Kuva
Osa ymmärryksestä tulee valitettavan hitaasti ja tuskallisesti, mutta kaipa sitten sitä vahvemmin. Olen kipuillut yhden asian kanssa jo muutaman vuoden, ja tehnyt päätöksiä suuntaan ja toiseen, mutta nyt näyttää, että viimeinen päätös on tehty. Toivon mukaan:).

Toiset oivallukset sitten ovat niin valtavia, että avaavat maailmankuvaa kerralla. Tällainen juttu tapahtui, kun löysin Lemurian lohikäärmeet ja tajusin Lemurian kristalleista ja koko Lemurian systeemistä jotain mitä en ennen tiennyt. Puhuin sitten yhdelle kaverille innoissani tästä, että jos näin, niin sehän tarkoittaa, että noin, ja siitä seuraa sitten yhtä sun toista. Kaveri on selvänäköinen ja hän nauroi katketakseen, ja sanoi että kun puhuin Lemurian lohikäärmeistä ja kristallikalloista, päästä lähti valosäteitä. Hän ei sitten kyllä tajunnut mitä se tarkoittaa, mutta minulle se valaisi taas yhden jutun.

Kruunuchakrassa on tuhat terälehteä. Niistä joka ikinen on yhteydessä johonkin energiaan, viisauteen, maailmankaikkeude…