Pitäisi, ja pitää ja ehkä tahdonkin - matkalla Avaloniin


Pitäisi on sana, joka kertoo muiden arvoista ja siitä, että elämme jonkun muun määrittelemää elämää. Kun ajattelen mitä kaikkea pitäisi ennen kuin pyyhkäisen muille maille, mietin samalla onko ne sellaisia, mitä haluan. Osa. Hyvin pieni osa. Mutta pitää silti, koska olen tullut luvanneeksi ja sitoutunut tekemään loppuun. Oliko hyvä idea…

No, aikanaan ideat oli hyviä, ja ehkä vieläkin. Käytännön toteutus on se, mikä ontuu. Kaikenlaisissa sovituissa jutuissa on se paha puoli, että jos kaikki sopijat eivät ole samalla aaltopituudella (lue: värähtelyssä), ymmärrys siitä mitä on sovittu voi vähän vaihdella. Plus lisäksi kulttuurierot, liittyen ajankäyttöön, kuten mitä tarkoittaa heti ja kiire.

Olen aina ihmetellyt sitä miksi siitä yhteisöllisyydestä niin kovasti toitotetaan. Joillekin meistä se tuntuu enempi rangaistukselta kuin tavoitteelta. Toisaalta Kultaisen Atlantiksen yhteisöllisyys oli kyllä aivan muuta, ja varmaan minäkin kestäisin sen. Kaikki, jotka muistavat omaa elämänsä Kultaisella Atlantiksella, puhuvat rakkaudesta, siitä miten kivaa kaikki oli, tehdä työtä ja viettää vapaa-aikaa toisten kanssa. Ei ollut väliä elätkö yksin vai perheessä vai parisuhteessa, kukaan ei ollut yksin vaan jokainen hyväksyttiin ja häntä arvostettiin juuri omana itsenään.

Ihan ei vielä olla tuossa asti, ja tämän päivän yhteisöllisyys on monesti enempi sitä, että mielipiteitä on paljon, miten asiat pitäisi hoitaa, mutta juuri kukaan ei halua toteuttaa edes omiaan käytännössä, kun on helpompaa arvostella niitä, jotka tekee jotain. No, oisko vähän kyyninen näkemys, tai kokemus. Vähän.

Vaikka ottaa joskus lujille Diana Cooper Foundationissa se, ettei voida mennä eteenpäin siinä tahdissa kuin minusta olisi suotavaa, koulun tapaaminen on kyllä aina hieno kokemus. Siellä saa pienen kokemuksen aidosta yhteisöllisyydestä, ja se on kyllä jotain. Plus tapaa opeja joka puolelta maailmaa ja pääsee hienoihin paikkoihin ihan yksityisesti, ei turistiryhmien joukossa:).

Olen lisäksi innoissani suunnitellut mitä kaikkea tahdon tehdä Glastonburyssä, jonne suuntaan ensin. Sitten vasta tajusin, että enhän minä ole siellä kuin yhden kokonaisen päivän, joten pientä rajaa sentään… Toisaalta jos hyvin suunnittelee etukäteen, ehtii paljon. Eikä mun tarvi muita kävijöitä paimentaa koko ajan, vaikka heille onkin eka kerta. Voin mennä ihan itsekseen kuvaamaan videoita ja kiipeämään Torille… voi vitsi. Unohdin senkin. Mulla on vieläkin se putoamisen pelko, enkä ole muistanut sitä poistaa, kun ei se normi arjessa tunnu. No, pitää mennä sen matkaa kun pääsee, ja sitten kun pettää polvet ja alan oksentaa, alkaa olla aika kääntyä takaisin. Nää menneiden elämien pelot voi olla aika rankkoja:).

Mutta Avalon on ihana paikka käydä, ja energia on hieno, kun muistaa, että kaikki hörhösuuntaukset on siellä edustettuina, eikä ne ihan kaikki tule korkeimmasta valosta ja rakkaudesta, joten itsestään on hyvä pitää huolta. Suunnitelmissa on tehdä lyhyt video, vähän kuin matkailuohjelma tuosta paikasta, joten pitänee tässä, kun tuota aikaa on, alkaa tehdä jonkinlaista synopsista valmiksi, ettei käy kuten joskus kun ei osaa valita.

Lohikäärmekoulun II-osa on tällä viikolla aloitettavissa. En tiedä miten se onnistuu, mutta jotenkin, sillä vaihtoehtoja ei ole. Olen sitä paitsi kehitetellyt ihan oman teorian Violettiliekin lohikäärmeistä, mutta katsotaan mitä Tim sanoo, kun kysyn hänen mielipidettään. Vaikka tiedät jutut, on silti kiva kuulla että niin on joltain, jota arvostat.

Ai niin, Tim Whild on taas tulossa syyskuussa. Kurssipäivät 22-23.9 on ihan kivasti jo täyttymässä, joten pikaisesti ilmoittautuminen, jos sinne aikoo, kiitos.

Kommentit

Muita juttuja

Toisten oudot maailmat

Viestejä kalenteriin

Atlantiksen perintö