Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Lunta tulvillaan, ja kyllä sais olla olematta

Kuva
Ensin piti tulla lumimyrsky, ja sitten sitä ei pitänyt tulla, vain pakkasta ja jäätä, ja nyt ulkona pyryttää kummiskin… Tunnen itseni aa petetyksi, bee masentuneeksi ja cee sanontaanko vaikka ärsyyntyneeksi. En voi tajuta miksi lumi nykyään nostattaa enempi negatiivisia tuntemuksia. Ennenhän se oli kivaa, ja ilon aihe, kun ensilumi satoi, ja kun oli kimaltavaa valkoista valoa tarjolla koko talvi. Nyt minun puolestani voisi olla ihan lumeton talvi.

No joo, ehkä luonto kaipaa lumipeitettä, ja eläimet, mutta ehkä sitten, kun alan enemmän säädellä säätä, voisin ohjata lumen vain metsään. Pysyköön siellä, koko talvi. Voisikohan se muuten toimia? Aina joskus mietin sitä Kultaisen Atlantiksen ja koko Atlantiksen systeemiä. Sehän oli tuolla eteläisemmillä leveysasteilla koko ajan, joten mitä sitten, kun mennään uuteen kultaiseen aikaan? Toisaalta silloin oli kyseessä kokeilu, vain pieni osa planeetasta kuului sen piiriin, ja nyt mennään koko pallo ja ihan kaikki.

Mutta mitä se tarkoittaa kä…

Uskaltaisinko olla onnellinen

Kuva
Dekreet on kyllä käteviä. Timin kurssilla osallistujat tekivät yhden, tulkki ei tietysti pystynyt siinä tekemään muuta kuin yritti pysyä perässä käännöksessä. Sitten tehtiin Susanin kanssa ihka omat illalla, kun oli täysikuu ja syyspäiväntasaus. Ne sitten pelitti ihan eri voimalla.

Dekree on siitä pelottava, ja mahtava, että se on oikeasti käsky maailmankaikkeudelle. Teen niitä tosi harvoin, koska olen hyvin harvasta asiasta varma, että juuri näin sen pitää mennä. Kaipa ne arkipäiväistyisi, jos usein tekisi, ehkä, mutta ainakin vielä suhtaudun enempi kunnioituksella koko asiaan.

Tuon muutama viikko sitten tehdyn dekreen seurauksia olen täällä ihmetellyt. Asenne joihinkin juttuihin on muuttunut aikamoisesti. Vielä yrittää välillä tulla sama stressi ja tekee mieli vähäsen hakata päätä seinään, mutta sen tajuaa nopsaan, ja sitten taas muistan, että ai niin, nyt on uudet jutut, ja pääsen ohi asiasta.

Välillä jopa alkaa tulla onnellisuuden kohtia siihen, missä ennen oli ahdistusta ja st…

Kiitollisuutta, halusi tai ei

Kuva

Muutos tulee, valmis tai ei

Kuva
Tim Whildin käynnin jälkimaininkeja täällä käydään vieläkin läpi. Siinä viikonlopun jälkeen, kun saimme Timin kanssa tehdä kivoja juttuja vain muutaman ihmisen kanssa, tapahtui ihmejuttuja, tai oikeastaan tajusin yhden energiasysteemin. Nyt sitten mietin oliko se oma, vai jonkun muun. Pahoin pelkään, että omista jutuista on kyse, ja jos ja kun niin on, pitäis vissiin tehdä jotain. Ei mitään negatiivista eikä sinänsä hankalaa, vaan enemmän tajuamista. Enkä tahdo, sillä se tietää muutoksia.

Olen kuunnellut ympäristöstä juttuja elämänmuutoksista, joihin ihmiset ovat havahtuneet. On tosi hienoa, että ihmiset alkavat ottaa vastuuta omasta elämästään eivätkä vain valita kovaa kohtaloa, tylsää työtä ja muita ns. ongelmia. Toisaalta on lähellä niitäkin, joiden keho antaa todella vahvoja varoituksia siitä, miten käy, jos ei työpaikka vaihdu, mutta ei mene perille. Eipä sille mitään voi tehdä, sillä pyytämättömät ja joskus pyydetytkin neuvot eivät merkkaa mitään. Oivallus on tultava sisältäpä…