Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Kuinka saisin rikki kookospähkinän eli opastusongelmia

Kuva
Siinäpä hieno laulun pätkä, johon herätä. Aina joskus, kun on asia, jonka suhteen olen saanut itseni ihan pyörryksiin juupas-eipäs-jos sittenkin-eikun ehkä ei kuitenkaan-pyörityksellä, pyydän illalla, että saisin asiaan opastusta yön aikana, ja että aamulla, kun herään, tiedän korkeimman vaihtoehdon. Ja sitten heräsin tuohon kookospähkinään… Ajattelin ensin, että okei, se on jotain opastusta, ja siitä se lähtee selviämään, mutta en nyt kuitenkaan oikein tiedä. Kävi nimittäin niin, että en saanut auki kahvipakettia. Enkä keksipakettia. Enkä yhtä rasiaa. Jokaiseen tarvittiin työkaluja, ja se nyt sentään on ihan älytöntä. Sitä paitsi inhoan kookosta, joten sekin vielä… On todella hienoa, että voi pyytää opastusta, ja todella hienoa, että sitä saa. Välissä on vain se heikoin lenkki, joka on omassa päässä pyörivät ajatukset. Tiedän, että myös opastus voi välistä olla enempi sellaista Mitä jos miettisit ihan itse – juttua, sillä olemme niin ohi siitä ajasta, jolloin pystyimme sysäämä

Voi olla, mutta voi olla olemattakin

Kuva
Tuntuukohan kaikista samanlaiselta? Että elämme ihmeellisiä aikoja, ja ns. normaalia ei ole enää olemassakaan? Tai sitten olen vain itse jumittunut johonkin ihmemaamoodiin, kummastelemaan maailmanmenoa ja omaa elämää. Ihmeellistä on minusta erityisen kovasti se, että monet yrittävät niin kynsin hampain saada kaikkea sopimaan siihen, mikä oli totta parikymmentä vuotta sitten. Tai no, ehkä kymmenen vuotta. Mutta sen jälkeen muutosta on tapahtunut, ja se on aika mahdotonta selittää entisellä tavalla. Eli kun ihmiset kysyvät uuteen energiaan liittyviä juttuja, niihin on mahdotonta vastata kolmannen ulottuvuuden tavalla. Ja sitten ollaan ihan ulalla. No, mitäs kysyit minulta…  Ihan samalla lailla olen itse pihalla mestareiden kanssa. Oli muuten aivan mahtava kurssi, Kultaista Atlantista Turussa. Samalla reissulla sain kerrankin olla itse hoidettavana, ja tein Katjan kanssa regression liittyen elämäntehtävään. Tiedän suurin piirtein sielunsuunnitelmani, eikä siinä ole mitään penkomist

Kirkkauden kääntöpuoli

Kuva
Taitaa olla montakin kääntöpuolta, mutta tarkoitan nyt sitä, mikä seuraa kirkkaasta ymmärryksestä. Se ikävä juttu tietysti, että enää ei voi piilottaa päätä pensaaseen, tai ainakin se vaatii huomattavaa vaivannäköä eikä tahdo sittenkään onnistua. Onneksi ohjat on omissa käsissä, eli vaikka kuinka oivaltaa kirkkaasti jonkun asian, sille ei ole pakko tehdä mitään. No joo, on ehkä älytöntä olla tekemättä muutoksia, jos joku mättää, mutta ainakin minulla tuntuu nykyään olevan aamun ensimmäinen ajatus En tahdo, ettekä voi pakottaa … Pikku Myy vai mikä lienee egon osanen pistää hanttiin ihan urakalla kaikessa, alkaen siitä, että ulkona on lunta ja päättyen siihen, mitä arkkienkeli Metatron alkuun hienovaraisesti ja nyt melkoisella voimalla ehdottelee. En tahdo … Tämä vuosi on konkreettisen tekemisen vuosi. Ihan saa jokainen keskittyä arkiseen aherrukseen ja tehdä kaiken kuten ennenkin, ja jos niin on, sitä aherrusta sitten riittää. Korkeampi tarkoitus on tietysti se, että rakentaisimme o